Ei vielä kravattia löysäämään

Liperin kunta teki viime vuonna historiallisen hyvän tilinpäätöksen. Lähes 2,5 miljoonan euron ylijäämän huumassa ei kuitenkaan auta löysäillä kravattia.

– Henkilöstö on tehnyt erinomaista työtä, mutta vielä ei voi heittäytyä löysäilyyn. Kumulatiivista alijäämää Liperillä on edelleen 700 000 euroa ja uudessa kuntalaissa on sen ehdoton kattamisvelvollisuus, kunnanhallituksen puheenjohtajana vuoden alussa aloittanut Jorma Pitkänen toteaa.

Historiankirjoittajan vuosi

Liperin kunnan historiassa vuoden 2014 tapahtumat jäävät mieleen.

– Vuosi alkoi kuntaliitoäänestyksellä. Outokumpu yhteistyö oli purettu ja samaan aikaan suunniteltiin uutta organisaatiota, Pitkänen kertaa.

Hän muistuttaa sekä uuden terveyskeskuksen että yläkouluratkaisun historiallisuudesta.

– Pidän myös merkittävänä Liperin saamaa yrittäjäkunta-mainintaa.

– Maaseudun yrittäjyys on nousussa ja sitä lippua halutaan pitää korkealla, kunnanjohtaja Hannele Mikkanen komppaa.

Lue lisää 2. huhtikuuta Kotiseutu-uutisista.

Vastaa