Antti Anna-Marjalle Punaisen Ristin työstä

– Olen hämmentynyt ja yllättynyt sanattomaksi. Mutta nyt minun ei tarvitse tulla enää tyhjään kotiin, kun Antti on minua siellä odottamassa, Anna-Marja Jokiniemi tuumasi Kotiseutu-uutisten Antti-patsaan vastaanotettuaan.

Lehden raati päätyi keskustelussa esille nousseista useista hyvistä ehdokkaista valitsemaan Antin saajaksi Anna-Marja Jokiniemen Viinijärveltä.
Hän on hoitanut ja laajentanut paikallisosaston toimintaa kylällä sen puheenjohtajana toimiessaan vuodesta 1992 lähtien.

Parin vuosikymmenen aikana osasto on hankkinut omistukseensa Viinijärven keskeltä kiinteistön, jossa pyöritetään kirpputoria, ystävänkammaria, terveyspistettä ja ruokapalvelua. Anna-Marja on myös organisoinut osaston kautta vanhuksille kotiapua. Nykyään osasto työllistää keskimäärin toistakymmentä pitkäaikaistyötöntä erilaisissa tehtävissä.

Apua on järjestetty lähitienoon lisäksi myös muun muassa Viroon ja Venäjälle.

Olkoonpa paikkakunnalla menossa miltei millainen tapahtuma hyvänsä, yleensä siellä päivystää Viinijärven ensiapuryhmä. Ja lähes aina yhtenä jäsenenä paikalla on Anna-Marja itse.

Nuorille osasto on hänen johdossaan järjestänyt leirejä ja lähettänyt nuorisoa osallistumaan leireille sekä kotimaassa että naapurimaissa.

– Tämä on vaan aina niin hauskaa, kun meitä on paljon yhdessä toimimassa, Anna-Marja perustelee vapaaehtoistyöhön uppoamistaan:

– Tässä järjestössä toiminta on sujuvaa, kun ei ole jäykkää byrokratiaa vastassa, vain seitsemän periaatetta, joita noudatetaan. Läheisimmäksi on tullut nyt erityisesti itse järjestötyö, kun saa miettiä miten toimitaan ja organisoidaan jokin homma.

– Olen aina miettinyt, onko itselläni resursseja sen aloittamiseen. Sitten olen käynnistänyt toiminnan ja siirtänyt sen sitten jatkossa muiden vastuulle. Kaikki Punaisen Ristin toiminta on mielekästä ja monipuolista, siihen ei kerkiä koskaan kyllästyä.

Anna-Marja sanoo sujahtaneensa toimintaan mukaan hyvin luontevasti ystävien seurassa aloitettuaan työt Viinijärven terveyskeskuksessa vuonna 1967.
– Aluksi olin varojen kerääjänä: myin arpoja ja tuotteita varojen hankkimiseksi. Ylämyllyllä asuessani osallistuin sikäläisen osaston työhön muun muassa hankkimalla varoja keräyspaperia keräämällä, hän muistelee.

Anna-Marja ei ole myöskään unohtanut paikallislehteä, vaan on välittänyt tietoa niin nuorten leireistä kuin oman kylän tapahtumistakin.
Kotiseutu-uutisten päätoimittaja Tarmo Nenonen ja valintaraadin jäsenet Marja-Leena Tiainen ja Rauno Pelkonen luovuttivat Antin Anna-Marjalle lauantaina SPR:n Viinijärven ja Liperin osastojen 60-vuotisjuhlassa Viinijärvellä.

Raati tekee valinnan

Antti-patsaan saajan valitsi Kotiseutu-uutisten lukijoista koostuva raati, johon osallistuivat tänä vuonna Liperistä Marjatta Asikainen, Jaakko Hirvonen, Matti Hämäläinen, Juhani Kosonen, Rauno Pelkonen ja Marja-Leena Tiainen sekä Rääkkylästä Raili Makkonen ja Oili Turunen.

Kotiseutu-uutisia edustivat Tarmo Nenonen ja Riitta Parkkinen. Jutta Kurki ja Päivi Lievonen osallistuivat myös valintakeskusteluun.

Antti Lizeliuksen kunniaksi

Suomen paikallislehtien vuosittain jakama Antti-patsas on saanut nimensä ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden, jo 1700-luvulla ilmestyneen, Suomenkielisten Tieto-Sanomien perustajasta Antti Lizeliuksesta.

Tunnustus jaetaan valtakunnan, maakunnan ja paikallislehtien omalla alueella merkittävää työtä tehneelle ja paikallislehtiin aktiivisti suhtautuneille tahoille.
Tänä vuonna valtakunnallisen Antin sai Kaupan Liitto, ja maakunnallisen Lieksan Vaskiviikko.

Vastaa