Nuoret muuttivat lähemmäs keskustaa

Monet nuoret viettävät talolla aikansa kahvitellen. – Keittiöön pitää saada väriä ja istumapaikkoja lisää, kuului toive.

Ylämyllyn nuorisotilat Honkahallilla hyvästeltiin pari viikkoa sitten lopullisesti. Uuden nuokkarin avajaisia vietettiin Honkalammen entisellä koululla viime keskiviikkona.

Puskaradio avajaisista oli toiminut hyvin, sillä kymmenet nuoret valtasivat tilat nopeasti.

Eniten nuorilta tuli kiitosta neliöiden kasvamisesta. Nyt nuorisolla on käytössään kahdesta luokasta väliseinän poistolla tehty isompi tila, aula sekä yksi erillinen luokka.

– Jotenkin koulumaisuutta pitäisi saada vielä vähennettyä. Väliseinän poistaminen on auttanut vähän. Tämä on esimerkiksi minun vanha luokkani, Jasso mietti.

Marika ja Riina istuskelivat vanhoilla tutuilla sohvilla uuden videotykin äärellä televisiota katsellen. Uudet, joskin käytetyt tietokoneet saivat tytöiltä kiitosta.

– Vanhan nuokkarin henki täältä vielä puuttuu. Seiniin pitää ehdottomasti saada väriä ja korkealle, tyhjälle aulalle pitää tehdä jotain, tytöt tuumasivat biljardieteisestä.

Keittiöluokassa istumapaikat olivat kysyttyjä.

– Nuokkarille tullaan kahville. Me nuoret ei saada istuskella missään muualla, pöytäporukka tuumi.

– Aukioloaikoja lisää ja tyhjyyttä pois, Maria ja Miisa listaavat talotoimikunnalle toiveita.

Pingispöydän taistelukumppaneiden Jeren ja Jermun mukaan nuokkarille tullaan hengailemaan.

– Liikuntasalille olisi kiva päästä pelailemaan vaikka sählyä, pojat miettivät.

Leffateatteri uutta

Sivistysjohtaja Arto Jormalainen iloitsi uusissa tiloissa etenkin laitteistohankinnoista.

– Nuorilla on nyt käytössään HD-kaapelia vaille teräväpiirtokuva videotykkeineen ja dokumenttikameroineen. Tila soveltuisi myös muille opetuskäyttöön.

Niin Jormalainen kuin ohjaajana toimiva Mari Roivaskin ovat tyytyväisiä talon sijaintiin.

– Tämä on ehdottomasti paremmalla paikalla, kun kylältä on lyhyempi matka, Jormalainen totesi.

– Lauantaivuoro olisi varmasti tarpeen. Nuoret notkuvat kaupoilla ja Shellillä talon ollessa kiinni, ylämyllyläinen Roivas tietää.

Nyt nuokkari on auki keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin. Viikon lopulla kävijät puhallutetaan.

Honkahallin yhteen isoon tilaan verrattuna Roivas näkee huoneiden hajanaisuuden plussana.

– Nuoret voivat jakaantua omiin soppiinsa. Mustia sohvia tarvittaisiin kyllä istumapaikoiksi lisää.

Puoli kahdeksalta nuokkarilla keräännytään sohville. Kaikkihan Salkkareita katsovat.

Vastaa