E10:n soveltuvuus selvitettävä itse

Ylämyllyläinen Merja Korpinurmi ei vielä tiedä, käykö uusi E10-bensiini hänen Volkswagen Poloonsa. Kuva: Jutta Kurki

Ilmastonmuutoksen torjunnassa otetaan käyttöön uusi ase eli noin kymmenen prosenttia etanolia sisältävä E10-bensalaatu ensi vuoden alussa.

95E-bensiini siirtyy historiaan tulokkaan tieltä, mutta 98E säilyy niitä moottoreita varten, jotka eivät tykkää väkevämmästä viinasta. Nykyisissä bensalaaduissahan on jo noin viisi prosenttia etanolia.

Tavallisen kuluttajan tärkein kysymys on, sopiiko uusi bensalaatu omalle autolle, moottoripyörälle, perämoottorille tai pienkoneille?

Autonomistajille ei ole lähetetty tiedotteita postissa, vaikka ajoneuvovero kyllä löytää perille yksilöidyin tiedoin. Polttoaineen soveltuvuus on osattava selvittää omatoimisesti mm. internetin www.e10bensiini.fi -sivustolta.

– Se pitää paikkansa, ettei kirjeitä ole lähetetty. Me emme voi vaatia Trafia sitä tekemään, vaikka tosi hyvähän se olisi. Netti on paras paikkaa selvittää asia tai sitten voi kääntyä auton maahantuojan puoleen. Myös huoltoasemilta saa tietoa, Autoalan tiedotuskeskuksen tiedottaja Sari Hakala kertoo.

Kerrottakoon tässä, että polttoaine sopii lähes kaikkiin vuoden 1995 jälkeen valmistuneisiin autoihin. Joukossa on poikkeuksia, joten on parempi katsoa kuin katua.

Hinnat arvoitus

Huoltoasemilla tiedetään, että muutos näkyy lähinnä polttoainemittareiden uusissa teippauksissa. Muuten asia on jäänyt ikään kuin roikkumaan.

– Meille järjestetään koulutus marraskuun loppupuolella, vasta sitten tiedämme itsekin paremmin, Ylämyllyn Shellin päällikkö Satu Pisto kertoo.

– Asiakkaat ovat kyselleet meiltä bensiinin soveltuvuudesta, mutta eihän meilläkään ole sen kummempaa tietoa, Käsämän Teboilin yrittäjä Jukka Karttunen sanoo.

Entäs hinnat?

– Se puoli on vielä arvoitus ja riippuu valtiovallan verotuskäytännöstä. Nyt ysivitosen ja ysikasin välillä on sellainen kolmen sentin ero. En tiedä, tuleeko E10 olemaan halvempaa kuin ysivitonen nyt vai nostetaanko ysikasin hintaa, Karttunen sanoo.

Rääkkylän Kaupparinteen kylmäasema hyppää kertaheitolla ainoastaan luontoystävällisen bensan myyjäksi.

– Meidän mittari- ja säiliövarustus ei mahdollista kahden eri bensalaadun pitämistä eli meiltä saa sitten vain E10-bensaa, dieseliä ja polttoöljyä. Mutta jos polttoaine loppuu meidän kohdalla, niin ei se auto säry vaikka tankkaakin E10:ä sillä kertaa, kauppias Teppo Mononen sanoo.

Näin sanotaan internetissäkin: E10-bensiinin satunnainen tankkaaminen autoon, johon se ei sovellu, ei aiheuta välittömiä vahinkoja eikä polttoainetta tarvitse poistaa autosta.

Vastaa