Sulkaman Kipinä lähtee kaukalopallon I-divisioonaan

Mika Martikainen on kantanut Sulkaman Kipinän värejä pienestä pitäen, vaikka elämä toi väliin muutamaksi vuodeksi myös helsinkiläisiä kaukalopallokuvioita. – Simosen Jompan kuplavolkkarilla matkattiin aikanaan treeneihin Viinijärvelle, hän muistelee nuoruutta.

Se on osallistunut myös monena vuonna Joensuun kaupungin puulaakiin. Koko ajan on pelattu Sulkaman Kipinän nimissä, sillä porukan ”ydin” on kylältä tai ainakin Liperistä lähtöisin.

Nyt joukkue on Mika Martikaisen johdolla lähdössä Suomen Kaukalopalloliiton ykkösdivisioonaan, sen itäisen alueen lohkoon.

Sulkaman lisäksi lohkossa on toinenkin uusi joukkue, Team No Control Kuopiosta. Kahdella muulla, Lieksan Innolla ja varkautelaisella Ensolan Pallolla on sarjasta jo aiempaa kokemusta.

Joukkueet pelaavat nelinkertaisen sarjan.

– Kipinälle tulee kuusi kotiottelua, jotka se pelaa Outokummun jäähallissa. Samassa paikassa porukka harjoitteleekin kahdesti viikossa, kertoo Mika Martikainen.

Harjoituksissa kävijöiden määrä vaihtelee runsaasti kymmenestä yli kahteenkymmeneen, ja lisääntyy yleensä aina sarjakauden lähestyessä. Aiempina vuosina on harjoiteltu Polvijärven hallissa.

Ykkösdivisioonaan lähtöön on lupautunut jo 15 miestä ja näinä päivinä on varmistumassa ainakin kolmen muun mukaantulo.

– Ei tämä mikään juniorijoukko ole, keski-ikä taitaa heilua 35 vuoden tietämissä. Mutta on mukana jokusia selvästi nuorempiakin ja toinen veskari on viidenkympin paremmalla puolella

Hauskaa yhdessä harrastamista

Kaukalopalloharrastus lähti aikanaan sulkamalaisten kaveripiiristä. Edelleen suurimmalla osalla pelaajista ovat vähintään jonkinmoiset juuret Liperissä, vaikka nykyinen asuinpaikka sijaitseekin Joensuussa ja kauimmaisilla Helsingissä saakka.

– Ei tämä ole ryppyotsaista voiton tavoittelua, vaan liikunnallista harrastamista hyvässä kaveriporukassa. Kukaan ei hypi silmille, jos tulee joskus tupeksittua, Martikainen naureskelee.

Porukkahenkeä kuvaa, että pelaajat maksavat harjoituvuorojen hallikustannukset kokonaan ja pääosan sarjapelien kustannuksista omasta pussistaan.

Sarjapelien kuluihin on pääseura eli Sulkaman Kipinä osallistumassa. Jonkin verran ulkopuolisia tukijoita on saatu, eikä uusiakaan pidettäisi pahana.

– Itse olen pyörinyt jäällä alle seitsenvuotiaasta, kun näin kotitalon ikkunasta Kipinän porukan avaavan pelipaikkaa läheisen lammen jäälle. Urheilu on kulkenut osana jokapäiväistä elämää siitä saakka. Kun perheessä on viisi lasta puolivuotiaasta 17-vuotiaaseen, niin siinä pitää pysyä hyvässä kunnossa, että kerkiää perässä pysyä, Martikainen naureskelee.

SM-liigakarsintaan kaksi parasta

Menestyessään joukkue voi edetä lohkostaan SM-liigakarsintaan Helsinkiin.

Jokaisesta kolmesta lohkosta, idästä, pohjoisesta ja etelästä sinne pääsee kaksi parasta joukkuetta.

Itä on ainoa, jossa jatkoa tavoittelee vain neljä joukkuetta, etelässä ja pohjoisessa niitä on kummassakin tuplamäärä eli kahdeksan.
Kipinän ottelut omassa lohkossaan alkavat vieraspelillä Varkaudessa marraskuun ensimmäisenä sunnuntaina 7.11.

Tämän hetken tietojen mukaan ensimmäinen kotiottelu Outokummun hallissa toteutuu 20. marraskuuta. Tosin yksi peli voi tulla jo ennen sitäkin, sillä kaikille lohkon otteluille ei ole vielä vahvistettu päivämääriä.

Vastaa