Kaltevalla pinnalla keikutaan

Ilman kutsua valtuustoseminaariin saapuneelle Urpo Airaksiselle annettiin kohteliaasti puheenvuoroja kunnes mitta täyttyi. Takana Kauko Huohvanainen (ps.) ja vieressä Sirpa Naumanen (kok.)./p>

Liperille myönnetyt valtionosuudet ovat kasvaneet vuosittain 1–1,5 miljoonalla eurolla viime vuosina. Ensi vuonna valtio supistaa kunnille jakamaansa pottia 40 miljoonalla eurolla ja Liperinkin pitää tyytyä 100 000 euroa pienempään osuuteen kuin tänä vuonna.

Tilanteen tekee tukalaksi se, että nettomenot jatkavat nousuaan arviolta 1,2 miljoonalla eurolla.

– Nyt kuntien lähtökohtana on kattaa menojen kasvu verotulojen kasvulla, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Eero Reijonen (kesk.) evästi tiistaina talousseminaariin kokoontuneita valtuutettuja.

Kunnankamreeri Hannu Ranisen mukaan verotuloihin ei ole tulossa kovin suurta parannusta. Esimerkiksi tänä vuonna kasvun arvioidaan olevan vain noin 200 000 euron luokkaa.

– Liperin talous kulkee niin herkällä pinnalla, että se saattaa syöksähtää yhtäkkiä, Raninen pelotteli.

Tiistaina tehdyn ennakkotilinpäätöksen mukaan tämä vuosi painuu selkeästi alijäämäiseksi. Alijäämä kasvaa 2,7 miljoonasta eurosta 3,4 miljoonaan.
Ensi vuonna talouden tervehdyttämistä jatketaan suunnitelmien mukaan ja esimerkiksi suuremmat investoinnit ovat jäissä.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että sivistystoimi pysyy annetussa raamissa, vaikka seutuopiston tunteja ostetaan merkittävästi enemmän. Koulupuolella lienee vähäisempää kuohuntaa, sillä oppilasmäärät pysyvät tasaisina lähivuosina.

Teknisissä palveluissa keskitytään lähinnä kuntatekniikan rakentamiseen ja korjaamiseen sekä kaavoitushankkeiden läpiviemiseen. Vesitaksoja nostetaan saman verran kuin viime vuonna eli kymmenen prosenttia.

Okun ohari ihmetytti

Valtuutettuja kiinnosti kovasti Liperin ja Outokummun sosiaali- ja terveysyhteistyön tilanne.

Vaikka toiminta on alkanut tuottaa pikkuhiljaa tulosta, budjetti ylittyy tänä vuonna yli viidellä prosentilla. Ensi vuosi on enemmän tai vähemmän arvoitus.
Erityisesti Outokummun päätös supistaa ensi vuoden osuuttaan 370 000 eurolla herätti kitkeriä kommentteja.

– Kustannusjaon pitäisi olla tarkassa kontrollissa, jotta kunnat maksavat juuri niistä palveluista joita käyttävät, Esko Jokiniemi (kesk.) sanoi.

– Outokummun päätös toi mielenkiintoisen näkökulman yhteistyöhön. Palveluja ei kai voi vähentää, Pekka Huikuri (sd.) totesi.

– Jos yhteistoimintasopimus on tehty, niin pitäisi noudattaa jonkinlaisia pelisääntöjä, Tero Kuittinen (sd.) lähetti terveisiä naapurille.

– Nyt pitäisi laskea, onko yhteistoiminnasta koitunut oikeasti säästöjä, peräänkuulutti seminaariin kutsumatta saapunut keskustan ryhmän 9. varavaltuutettu Urpo Airaksinen.

Airaksisen myöhemmät, viranhaltijoita arvostelevat puheenvuorot herättivät närää siinä määrin, että Reijonen osoitti hänelle lähintä poistumistietä Paloaukean koulun nousevasta luokasta. Airaksinen istui kuitenkin loppuun saakka.

Vastaa