Kankaista yksilöllisiin iltapukuihin

– Luumu, punainen, musta ja harmaa ovat tämän syksyn suosikkivärejä sekä asusteissa että sisustuskankaissa, Aino Leppäkari esittelee.

Kun Aino Leppäkari aloitti syksyllä 1990 yrittäjänä silloin kolmisen vuotta toimineessa Sirtexissä, myymälän valikoimissa oli pääasiassa vain kaikenlaisia kankaita ja ompelutarvikkeita.

– Ensin lisäsin myyntiin myös neulelangat ja niihin liittyvät tykötarpeet. Kankaissa valikoimat ovat vähitellen painottuneet enemmän sisustuspuolelle. Naisten vaatteet tulivat mukaan puolenkymmentä vuotta sitten ja siinä ohessa on jonkin verran vaatteita lapsillekin, yrittäjä kertoo.

Kun Liperissä ei enää juuri vaatteita ole muualla tarjolla, on asusteiden menekki hiljalleen hiipinyt tasoihin ja vähän ohikin verhokankaiden kysynnän. Verhoille yrityksessä on ompelupalvelu, joka yltää myös ostettujen asujen lahkeiden ja vastaavien lyhennyksiin.

– Liperin lisäksi asiakkaita tulee lähikunnista, jopa Joensuustakin. He ovat oppineet tietämään, että täällä on monipuoliset valikoimat muun muassa erikokoisia ja -tyylisiä housuja ja puseroita sekä kotimaisilta että ulkolaisilta valmistajilta. Monesti rekeillä on ihan uniikkikappaleita, joita ei joka toisen päällä taatusti tule vastaan.

Tänä syksynä tarjonta on laajentunut ensi kertaa myös juhlavilla iltapuvuilla:

– Täältä voi löytää nyt asun vaikka koulun vanhojen tansseihin tai juhlaviin pikkujouluihin.

Kevätjuhlien ja joulun alla kaupassa ovat vuoden vilkkaimmat sesongit. Kesämökkiläiset ja turistit vilkastuttavat ja värittävät kesäkautta.

– Kaikenikäiset kymmenvuotiaista ylöspäin ovat löytäneet tiensä tänne.

Työntäyteistä yrittäjyyttä

Suurimman osan ajasta Aino Leppäkari hoitaa myymälää yksin, välillä työharjoittelijoita ja opiskelijoita on apuna jonkin aikaa.

– Työntäyteistä, mutta antoisaa tämä yrittäjyys minusta on. Joka aamu on ollut mukava lähteä töihin, kun työstään tykkää. Parasta on, kun saa päivittäin tavata ystävällisiä, ihania ihmisiä. Liperiläiset ovat ottaneet palveluni hyvin vastaan ja todella käyttävät niitä, niin että tämä yrittäminen on ollut ja on mahdollista, hän kiittelee.

Yksin yrittämisen kääntöpuoli on vapaa-ajan vähyys, mutta Ainoa sekään ei ole haitannut, kun työpäivät ovat vaihtelevia ja ihmistäyteisiä.

Hän on pitänyt 20 vuodessa yhden kymmenen päivän ja pari kertaa viikon loman. Viime vuosina lomiksi ovat riittäneet muutamat pitkät viikonloput neljän päivän vapaineen.

– Nyt minusta on tuntunut lomaselta joka viikonloppu. Tein 19,5 vuotta kuusipäiväistä viikkoa, mutta keväällä siirryin viisipäiväiseen. Nyt liike on avoinna lauantaisin enää poikkeuksellisesti sesonkiaikoina kuten joulun alla ja toukokuussa, aiemmin lauantain kiinniolot olivat poikkeuksellisia.

Hyvä terveys on iso apu yksin yrittävälle. Ainolla terveyttä on riittänyt, sillä hän on koko aikana joutunut pistämään putiikin kiinni äkillisen sairastumisen takia yhden ainokaisen kerran ja silloinkin vasta pari tuntia ennen normaalia sulkemisaikaa.

– Hetkeäkään en ole yrittäjäksi lähtöä katunut. Tästä eteenpäin katsotaan aina vuosi kerrallaan, hän vastaa 20-vuotistaivalta juhlistamassa käyneiden monien asiakkaiden arveluun ja odotukseen tulevasta samanpituisesta taipaleesta.

Vastaa