Paikalliset jyräsivät SM-uistelussa

Veikko ja Marja-Leena Malinen kesyttivät pikkuhauen heti kilpailun alkumetreillä. Pulikka sai vapautensa takaisin.

Ennusteiden mukaan lauantaina piti olla hellettä ja noin viiden sekuntimetrin tuulta. Jälkimmäinen piti paikkansa, mutta ilmanala olikin kolea, koska puhuri kävi pohjoisesta.

Odotetun helteen sijasta selkävesien aallokko verotti soutu-uistelun SM-kisoihin osallistuneiden voimia.

Rantamakasiinilta käynnistyneeseen 12 tunnin kilpailuun osallistui 31 venekuntaa, mikä noudatteli kilpailunjohtajana toimineen kalatalouskonsulentti Risto Tarikan mukaan aiempien vuosien kisojen osallistujamäärää.

Säällä oli selkeä vaikutus kuhan ja ahvenen syöntihaluihin, mutta hauet olivat liikkeellä ja iskivät vieheisiin varsin mukavasti.

Liperiläisten Heikki ja Tuula Siltasen voitto perustui kuitenkin hyvään kuhasaaliiseen, sillä kuhakilo oli kolmen pisteen arvoinen hauen yhtä vastaan. Pariskunnan saalispussissa oli 8,2 kiloa kuhaa ja 2,5 kiloa haukea.

Siltaset soutivat pariairoilla varustetulla veneellään arvionsa mukaan runsaan 50 kilometrin lenkin. Soutamaan pakotti juuri ikäväksi kääntynyt keli.

– Kalaa ei tullutkaan niiltä paikoilta, jotka olivat hyviä kisaa edeltävinä päivinä. Piti sitten ryhtyä etsimään tuulen alta uusia paikkoja. Pyörimme mm. Ristinsalmessa ja Kiiskenselällä, Heikki kertoi.

Pariskunta veti sinnikkäästi uistimia koko annetun ajan. Heille meinasikin tulla hoppu takaisin, ja viimeinen runsas kaksituntinen oli totista soutamista. He ennättivät Liperin rantamakasiinin kilpailukeskukseen vain kymmenen minuuttia ennen kilpailun päättymistä.

– Viimeiset kahdeksan kilometriä piti soutaa vastatuuleen. Tutut paikat antoivat aina voimaa jatkaa matkaa. En meinannut päästä veneestä pois perillä, Tuula kertoi.

Heikin mukaan urakka kävi lähinnä takapuoleen ja ennestään kipeään selkään.

Sen verran pitää paikallislehdessä mainostaa, että Siltaset olivat ostaneet juuri ennen vesille lähtöä kaksi viinijärveläisen Mauri Timosen valmistamaa vaappua, jotka osoittautuivat tappopeleiksi.

– Kulta ja keltainen ovat niitä perusvärejä näiden vesien kuhille, Heikki paljasti.

Reippaimmat haukisaaliit saivat kisan toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet venekunnat. Toiseksi tulleet rääkkyläläiset Ari Harinen ja Esko Pakarinen nostivat veneeseen 10,7 kiloa haukea ja 4,8 kiloa kuhaa. He myös pyydystivät kisojen suurimman kalan, joka venytti vaa´an 6,8 kilon lukemaan.

Kolmanneksi sijoittuneet liperiläiset Jukka ja Esa Behmin saivat 9,5 kiloa haukea ja 4,1 kiloa kuhaa.

Vastaa