Lossikyyti korvattiin kahvilla ja makkaralla
Kiteeläinen Aija Pitkänen kiitti lossiseisokista kiroamalla, mutta leppyi nopeasti ylimääräiseen mutkaan Joensuun kautta. Onneksi omassa aikataulussa oli sopivasti väljyyttä.
Tieto Destian yksityistämisaikeisiin kohdistuneesta kuuden tunnin seisokista oli mennyt ennakkoon hyvin perille, sillä ensimmäisen tunnin aikana lossille tapautui Liperin päästä kaksi ja Rääkkylän puoleltakin vain kaksi autoa.
Ensimmäinen tulija oli Kiteeltä, toinen sanoi asuvansa Etelä-Suomessa.
– Voi helvetti, voi itku, tuumi Liperin suunnasta vartin yli kaksitoista lossille JHL:n järjestämästä mielenilmauksesta tietämättömänä ajanut kiteeläinen Aija Pitkänen.
Vaikka kirosana tulikin päällimmäisenä, ei sävy ollut kovinkaan vihainen. Aija Pitkänen oli menossa Raili Kaukolinnan kanssa mökiltä marjasta Kiteelle. Karkkitarjolun ja jutustelun jälkeen auton nokka kääntyi Joensuun suuntaan ja matka jatkui sitä kautta.
– Viisikymmentä kilometriä tästä tulee lisäajoa, mutta Kiteelle kerkiää hyvin kolmeksi, niin kuin suunniteltiin. Ja minähän tykkään ajaa autoa, Aija Pitkänen tuumasi.
Juuri ennen ensimmäisen auton tuloa oli lossari Erkki Vauhkonen ehtinyt haukottelemaan: ”On niin hiljaista, että tekee mieli kiljaista”…
Keijo Lamminsalo ajeli lossipuomille, kun kello oli jo ohi puoli yhden.
– Huomasin tien varressa pari pientä lappua, mutta en jäänyt niitä lukemaan.
Lamminsalo jäi lossituvalle kaikessa rauhassa kahvittelemaan. Hänen asiansa Rääkkylän suuntaan ei ollut niin kiireellinen, että se olisi edellyttänyt Joensuun kautta kiertämistä.
Yhden aikaan ajoi lossille Liperistä päin kolmas auto. Sen kuski tuli vain tuttuja tapaamaan ja makkaraa paistamaan.
– Piti lähteä katsomaan, kun nämä lossilakot ovat niin harvinaisia, hän huikkasi nuotiolle astellessaan.
Hyvät lepyttimet
Mahdollisesti vihaisia autoilijoita oli varauduttu lepyttelemään monin tavoin, mutta kuuden tunnin seisauspäätöksestä riveäminen ei kuulunut vaihtoehtovalikoimaan.
Taukotuvassa oli tarjolla niin omalle väelle kuin ohikulkijoillekin kahvia ja pullaa. Rannan tuntumaan syttyi nuotio, jonka hiilloksella paistui makkaraa. Jälkiruoaksi oli varattu sankollinen juuri poimittuja omenoita.
– Eväät riittävät sekä omille että vieraille, vakuutti JHLn liperiläinen edustaja Sari Pitkänen.
Hälytysajoneuvojen kulkuun oli varauduttu erikseen. Siniset valot olisivat käynnistäneet välittömästi lossin koneet.
Arvinsalmen lossia ajaa kuusi miestä ja lisäksi ”seitsemän veljeksen ringissä” on yksi lomittaja.
– Ei tämä ole Destiaa eikä lossinkäyttäjiä vastaan suunnattu. Yhtiön yksityistämistä emme pidä hyvänä ratkaisuna, lossarit muistuttivat.
Arvinsalmen lossi kulkee nykyisellään ilman aikatauluja. Vain kahvitauot katkaisevat vesilläolon välillä varttitunniksi.
– Melkein koko ajan on auto rannassa odottamassa ja tunnistimet muistuttavat jo 1,5 kilometrin päästä lossirantaa lähestyvistä autoista, kertoi Juhani Ikonen.
Kovinkaan paatoksellista sananjulistusta paikalle osuneisiin ei kohdistettu. Lossin seisominen ja kirjallinen materiaali saivat puhua puolestaan. Informaatioon oli varauduttu jopa venäjänkielisin esittein.
Tietoa kirjoittajasta
