Yllätys yrittää kakkoseen

Pari viikkoa karsintapeleihin. Liperinsalossa asuva, 15-vuotias Päivi Ihalainen on naisten joukkueen nuorimpia pelaajia. Joukkue harjoittelee Utran pallokentällä Joensuussa.

Normaalikentän piirinmestaruuden voittaneen Ylämyllyn Yllätyksen naisten joukkueen syksy jatkuu kakkosarjan karsintapeleillä, joissa vastustajiksi tulevat ONS/2 Oulusta ja Jyväskylän paikallisen karsinnan voittaja.

Ensimmäinen ottelu käydään kotikentällä joko 26. tai 27. päivä syyskuuta. Valmentaja Jari Hyypiä uskoo joukkueella olevan realistiset mahdollisuudet nousta kakkoseen vaikka pelaajat ovat nuoria.

– Meillä on nyt hyvä tekemisen meininki. Olemme ajaneet koko kauden uutta pelitapaa keskikentälle, ja se on alkanut toimia hyvin. Karsinnoissa pitää saada vaan hyödynnettyä maalintekopaikat.

Piirisarjassa joukkue ei hävinnyt kertaakaan. Saldona oli kuusi voittoa ja kaksi tasapeliä.

– Joukkueella on hyvä pelituntuma kauden kovien otteluiden ansiosta. Lisäksi monet ovat pelanneet myös B-tyttöjen pelejä.

Naiset siirtyvät FC Herttaan

Nyt on käynnissä viimeinen kausi Ylämyllyn Yllätyksen naisjalkapalloilua. Ensi kaudella – myös mahdollisessa kakkossarjassa – joukkue esiintyy nimellä FC Hertta. Kyseessä on vuosi sitten Joensuuhun perustettu seura, johon tullaan siirtämään Yllätyksen aikuisten joukkueen lisäksi B-joukkue.

Lisäksi Herttaan siirtyy Joensuun Palloseuran tyttöjoukkueita.

Vuoden loppuun saakka sekä Yllätyksen että FC Hertan varapuheenjohtajana toimiva Hyypiä kertoo, että tavoitteena on parantaa Joensuun seudun nais- ja tyttöjalkapallon asemaa ja lisätä harrastajamääriä. Tosiasia on, että seurojen on vaikea rakentaa toimivia joukkueita omin päin.

– Tavoitteena oli saada myös Lehmon Pallo ja Jippo mukaan, mutta ne katsoivat parhaimmaksi toimia vielä omillaan. Ilmeisesti ne kokevat, että nykyinen tilanne on hyvä, eivätkä uskalla lähteä mukaan uuteen kuvioon, Hyypiä harmittelee.

Yllätys vastaa nuorempien harrastajien peluuttamisesta jatkossakin.

– Seurassa voi harrastaa jalkapalloa 12-13-vuotiaaksi saakka. Sitten pelaajat siirtyvät automaattisesti Herttaan.

– Yllätystä voi jatkossa pitää eräänlaisena kaupunginosajoukkueena, jonka kautta pelaajat tulevat kaupungin joukkueeseen. Kun polku on etukäteen selvä, siirtyminen toiseen joukkueeseen on pehmeä.

Vastaa