Ukkojen kerho sai naisvetäjän

Riistanhoitoyhdistyksen uusi toiminnanohjaaja Kirsi Ainola haluaa saada nuoria metsästyksen pariin. Vesa Pekkinen on oman työnsä tehnyt.

Liperin riistanhoitoyhdistyksessä puhaltavat uudet tuulet. Noin 40 vuotta yhdistyksen toiminnanohjaajana vaikuttanut Vesa Pekkinen, 69, siirtyi sivummalle ja hommaa on jatkanut helmikuun alusta Kirsi Ainola, 36.

Valintaa voidaan pitää yllättävänä, sillä yhdistyksessä on 1 110 jäsentä, joista naisia on vain 60. Eli ukkojen kerho osoitti ennakkoluulottomuutensa.
Ensimmäisiä ei kuitenkaan oltu.
– Olen kolmas naispuolinen riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Pohjois-Karjalassa, tietää Ainola.
Pekkisen lähtöön ei liity sen kummempaa dramatiikkaa.

– Minusta alkoi vaan tuntua siltä, että on aika lopetella nämä hommat, Pekkinen sanoo ja lisää:
– Riistanhoitotyötä en kuitenkaan lopeta, samaan malliin aion viedä nuolukiviä hirville kuin ennenkin.
Hän jatkaa myös metsästäjätutkinnon kouluttajana ja vastaanottajana ainakin jonkun aikaa.

Pienriistan metsästäjä

Ainola on asunut Kiiessalossa opiskeluaikaa lukuun ottamatta koko ikänsä. Kolmen lapsen äiti aloitti metsästysharrastuksen kolmisen vuotta sitten.
– Suoritimme metsästyskortit mieheni kanssa yhdessä. Lapset ovat kasvaneet sen verran, että aikaa riittää jo harrasteluun, pienriistaa haulikolla metsästävä Ainola kertoo.

Hänen ensimmäinen työnsä toiminnanohjaajana liittyy papereiden kantamiseen. Kirkonkylällä Pekkisen kotona sijainnut riistanhoitoyhdistyksen toimisto siirtyy Kiiessaloon.
– Useampi hylly täyttyy asiakirjoista.

Hän pääsee myös opiskelemaan. Luvassa ovat toiminnanohjaaja- ja metsästyksenvartijakoulutus. Lisäksi Ainola aikoo hankkia pätevyyden metsästäjätutkinnon kouluttajaksi. Homma on ollut ainoastaan Pekkisen harteilla viimeiset seitsemän vuotta.
Metsästysseurat eivät voi syyttää Ainolaa puolueellisuudesta, sillä hän ei kuulu mihinkään metsästysseuraan.

– Isäni mailla metsästän.
Pekkinen kehuu, että jatkajalla on erinomaisen hyvät perustiedot metsästysasioista.
– Osaan myös kysyä neuvoa, jos en tiedä. Liperiläisillä metsästäjillä on todella hyvä tietämys asioista, Ainola jakaa kehuja.

Kummin kanssa metsälle

Ainola haluaa kannustaa nuoria hyvän harrastuksen pariin. Yhtenä keinona olisi ns. kummitoiminnan aloittaminen, mikä tarkoittaa sitä, että aloittelijat pääsevät metsälle asiantuntevan riistamiehen tai -naisen mukana.
– Monella nuorella olisi halu harrastaa metsästystä, mutta omasta perheestä ei löydy metsästyskaveria.

– Myös yhdistettyjä metsästys- ja kalastusleirejä voisi järjestää yhteistyössä Liperin Urheilukalastajien kanssa.
– Naisnäkökulmaa voisin tuoda riistan käsittelemiseen. Sitä parempaa ruokaa tulee, mitä paremmin saalis on käsitelty.

Vastaa