Viimeinen karkkisade Liperissä

Se oli sitten siinä.

Poissa oli takavuosien riehakkuus. Musiikki ei raikunut eivätkä abien eleetkään olleet perinteisen mahtipontisia Liperin lukion viimeisissä penkkareissa torstaina.

Jonkinlaiset juhlat saatiin kuitenkin järjestettyä koulukeskuksen pienempään saliin 13 abin voimin.

– Porukalla on ollut haikeat fiilikset pitkin matkaa. Pitää nostaa hattua, että ovat jaksaneet opiskella, matematiikan opettaja Ismo Tuupanen sanoo videokameransa takaa.

– Varsinainen surutyö tehtiin kuitenkin heti lakkautuspäätöksen jälkeen. Me opettajat olemme pyrkineet keskittymään työhömme ja oppilaat omaansa.

Sen verran tiiviiksi viimeinen ryhmä hitsautui, että kirjoitusten jälkeen matkustetaan yhdessä Brysseliin.

Salin hämärässä ei näy kunnan päättäjiä tai virkamiehiä. Opettajien lisäksi ketään ei osu silmään.

Rehtori Jouni Hyttinen sen sanoo:

– Ihan omalla porukalla näitä hautajaisia vietetään. Muita ei ole näkynyt meidän tapahtumissa lakkautuspäätöksen jälkeen. Se oli sen verran kuuma peruna.

Epäsuoraa viestiä

Shown jälkeen koulun väki tekee abeille kunniakujan rekka-autolle.

– Ihan hyvät fiilikset. Samanlaisia abeja tässä ollaan kuin aikaisemmatkin, vaikka meidän kohdalle sattui nyt tämä lakkautus, jääkiekkopaitaan pukeutunut Jussi Rouhiainen tuumaa.

Lakkautusaikeet tulivat ilmi Rouhiaisen ja kumppaneiden ehdittyä käydä lukiota viitisen kuukautta. Monet vaihtoivat saman tien opinahjoa.

Loputkin olivat pienessä paineessa.

– Meidät yritettiin ajaa muihin kouluihin epäsuorasti erilaisilla toimenpiteillä. Koeviikosta luopuminen oli yksi sellainen.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön (JUKO) pääluottamusmiehenä toimivan Ismo Tuupasen mukaan lukio-opetuksen loppuminen tietää kolmelle virassa olevalle opettajalle työpaikan vaihtoa.

– Peruskoulun puolellakin määräaikaisille ja tuntiopettajille on luvassa tiukat ajat, sillä tuntikehyksiä supistetaan ja ryhmäkokoja kasvatetaan, tietää Tuupanen, joka itse ehti olla lukiossa kolme vuotta tuntiopettajana.

Ne ovat säästötoimenpiteitä.

– Huono peruste ja hätäiset ratkaisut.

Hiljainen hetki virastotalolla

Kuorma-auto nytkähtää liikkeelle koulukeskuksen pihasta.

Lavan perälaudassa lukee: R.I.P Liperin lukio *1963 † 2009.

Myös opettaja Anssi Jääskeläinen on noussut kyytiin kuvaamaan ajelua. Rehtori Hyttinen istuu kuskin vieressä.

Viimeinen reitti on poikkeuksellinen: kuorma-auto suuntaa kunnan virastotalolle, ja seisahtuu hetkeksi pääsisäänkäynnin eteen.

Ele ei muuta mitään, mutta tulipa mielipide ilmaistua.

Vastaa