Kinkkua ja rosollia osto-osoituksella

Diakoni Saila Musikan mukaan syrjäytyneiden ja yksinäisten määrä on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana.i

Diakoni Pirkko Manninen kertoo, että osto-osoituksia kauppaan myönnetään esimerkiksi silloin, kun todetaan, ettei asiakkaalla ole varaa jouluruokiin.

– Annamme taloudellista tukea jouluisin enemmän, mutta perustellusti. Emme halua ruokkia jouluun liittyvää kertakäyttökulttuuria, sanovat Manninen ja Ylämyllyn alueen diakoni Saila Musikka.

Diakoniatyöntekijät voivat antaa maksimissaan sadan euron arvoisen osto-osoituksen kauppaan. Suuremmista avustuksista päättää seurankunnan palvelutyön johtokunta. Vuosittainen avustusmääräraha on 10.000 euroa.

Lisäksi apua tarvitseville jaetaan 700–800 EU-ruokapakettia vuosittain.

– Ruokapaketit ovat lähes lopussa tällä hetkellä. Vain makaronipusseja ja maitojauhepaketteja on enää jäljellä. Täydennystä tulee vuodenvaihteen jälkeen.

Seurakunnan taloudellinen apu ei ole lakisääteistä ja se perustuu aina todelliseen tarpeeseen. Jo määrärahan suuruus kertoo, että rahallinen avustus ei ole diakoniatyön tärkein asia.

– Suurin osa tästä työstä on asiakkaiden asioiden selvittelyä ja rinnalla kulkemista. Me olemme tukiverkon yksi osa, Musikka sanoo.

Joulumieli ei tule tavarasta

Diakonit harmittelevat joulun kohtaloa. Juhlan alkuperäinen viesti tahtoo hukkua kertakäyttökulttuurin hälyssä.

– Sitä toivoisi, että ihmiset ymmärtäisivät, ettei joulumieli tule tavaramäärästä vaan levollisesta ja rauhallisesta olosta. Ilo voi olla pienestä kiinni – vein tässä Pyhäselän vankilaan joulukalentereita, ja vangit olivat niistä ihan onnessaan, myös rovastikunnan kriminaalityössä mukana oleva Musikka naurahtaa.

Kaikilla ei ole perhettä, sukulaisia saati ystäviä lähellä joulun aikaan. Se voi pistää mielen matalaksi.

– Sitä ahdistusta käydään sitten läpi ennen joulua ja joulun jälkeen, Manninen tietää.

Toisaalta perheissä valmistaudutaan juhlaan kovien vaatimusten alla.

– Vanhemmille tulee paineita, saavatko he järjestettyä lapsille odotusten mukaisen joulun.

Syrjäytyneiden määrä kasvanut

Saila Musikka on toiminut diakonina Liperissä 11 vuoden ajan. Hän sanoo, että syrjäytyneiden ja yksinäisten määrä on kasvanut tuona aikana selvästi.

Viime vuonna diakoniatyöntekijät tapasivat 1.300 asiakasta.

– Minua ilahduttaa se, että apua uskalletaan kysyä.

– Asiat ovat aina selvitettävissä. Me autamme, kun asiakas on niin väsynyt, ettei jaksa itse selvittää asioitaan, Musikka ja Manninen sanovat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *