Paloaukean koulu valmistuu hyvää vauhtia

Uutta meikkiä vanhan päälle. Maalari Tapani Hyttisellä oli pitkästä aikaa hyvät työskentelyolosuhteet viime torstaina.

Ylämyllyn entisen varuskunnan kasarmin muuttaminen koulu- ja esikoulutiloiksi on edennyt aikataulun mukaan.

Rakennuksen julkisivuremontti on lähes valmis. Kattopellit sekä ikkunat on uusittu ja kiviseinillä on tuore kalkkimaali. Sisäpuolella LVI- ja sähkötyöt ovat pitkällä ja maalausta varten tehdään pohjatöitä.

– Kohde on suuri, mutta työvaiheet ovat selkeitä. Ainoa hidastava tekijä on ollut sateinen kesä. Kostea ilma on vaikeuttanut maalaustöitä, työmaainsinööri Juha Reijonen kertoo urakkaa tekevästä Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy:sta.

Rakennuksen kerrosala on 5.200 neliömetriä. Sen kunto on osoittautunut ennakoitua paremmaksi.

– Tässä on saanut tutustua vanhoihin työmenetelmiin, ja pitää sanoa, että rakennus on tehty huolella silloin aikoinaan, Reijonen sanoo.

Remonttisuunnitelmissa on huomioitu kasarmin alkuperäinen ilme. Koulu tuleekin olemaan yhdistelmä vanhaa ja uutta.

Koulu valmistuu piha-aluetta myöten valmiiksi vuoden loppuun mennessä. Oppilaat pääsevät aloittamaan uusissa tiloissa tammikuussa.

”Sisäänajon” tekevät Ylämyllyn koulun Lautasuon yksikön neljännen ja viidennen luokan oppilaat, joita on kaikkiaan noin 120. Lisäksi tiloissa aloittaa muutama päivähoidon ryhmä. Vuoden 2009 syksyllä Paloaukean yksikköön tulee oppilaita myös Jyrin ja Honkalammen yksiköistä.

Koulutilojen peruskorjaaminen ja kalustaminen maksaa 6,95 miljoonaa euroa.

Myös muualla Jyrissä kuuluu rakentamisen ääniä. Jyrin hoivakodilla on aloitettu laajennusosan perustusten teko. Elokuussa ryhdytään muuttamaan entistä varuskuntaruokalaa keskuskeittiöksi.

Vastaa