Yhdystietä odotellaan Jyrinkylässä

Tästä lähtevät yhdystie ja kevyen liikenteen väylä Pärnävaarantielle.

Patteristontien liikenne on vilkastunut samaa tahtia Jyrin asuinalueen kasvun kanssa. Tällä hetkellä se on ainoa ”virallinen” reitti asuinalueelle ja sieltä pois. Liikenne on sen mukainen arkiaamuisin.

Vanhemmat ovat huolissaan lasten koulumatkojen turvallisuudesta. Kevyen liikenteen väylä on paikoin ajoradassa kiinni. Lisäksi se katkeaa ja jatkuu tien toisella puolella.

– Liikenne lisääntyy entisestään, kun uusi Paloaukean koulu valmistuu. Patteristontien väylä on liian kapea sillanalituksineen. Toivottavasti tulossa oleva tie parantaa tilannetta, sanoo alueella lähes kymmenen vuotta asunut Mirja Kotivaara.

Kotivaaran mainitsema uusi tieosuus pidentää Rykmentintietä noin kilometrillä ja yhdistää sen Pärnävaarantiehen.

Käytännössä ratkaisu lyhentää Jyrin perukoilla asuvien matkaa Joensuuhun muutamalla kilometrillä ja vähentää painetta Patteristontiellä ja Ylämyllyn keskusraitilla.

Tien pohja on jo kaivettu kankaalle. Valmista pitäisi tulla syksyyn mennessä. Yhdystien viereen rakennetaan myös kevyen liikenteen väylä.

Ei tunkua kehittämisiltaan

Kotivaara osallistui ystävänsä Maarit Myllerin kanssa torstai-iltana Honkalammen koululla järjestettyyn kuntalaisiltaan.

Perinteisen Mitä Liperille kuuluu -tiedottamisen lisäksi illassa käsiteltiin käynnissä olevaa taajamien kehittämishanketta.

Hankkeen tarkoituksena on lähinnä hiljentyneiden kirkonkylän ja Viinijärven taajamien kehittäminen, mutta koordinaattoriksi palkattu Esko Lehto ottaa toki vastaan myös Ylämyllyä koskevia kehittämisehdotuksia.

– Ylämyllyn kasvu näyttää jatkuvan, ja suunnitellut tiejärjestelyt voivat lisätä yritystoimintaakin, Lehto toteaa.

Yleisömäärästä päätellen Ylämyllyllä asuu tyytyväisiä ihmisiä. Liikuntasalissa oli vain seitsemän kuuntelijaa.

Jonkinlainen ideariihi saatiin kuitenkin aikaan. Fläppitaululle kirjattiin Ylämyllyn osalta mm. lapsiperheitä koskevia asioita. Esimerkiksi leikkipuistot pitäisi saada ajan tasalle.

Myös julkisten liikenneyhteyksien parantaminen ja lääkäripäivystyksen saaminen taajaman terveysasemalle olivat kärkitoiveita.

Kokonaisvaltaista kehittämistä

Mirja Kotivaara on asunut kunnan jokaisessa taajamassa. Hän pitääkin erittäin hyvänä, että kirkonkylän ja Viinijärven hyväksi on käynnistetty oma hankeensa.

– Vaikka Ylämylly kasvaa, se ei syrjäytä kirkonkylän asemaa kunnan keskuksena. Kuntaa pitää kehittää kokonaisvaltaisesti, jolloin kaikissa taajamissa asuu tyytyväisiä ihmisiä.

Seuraava kuntalaisilta pidetään tulevana torstaina Viinijärven koululla.

Vastaa