Ylämyllyn koululaajennus valmistuu vuoden loppuun
Perinteikkään patteriston tyhjillään vuosia olleet lamellikasarmit heräävät täydellisen saneerauksen jälkeen uuteen eloon vuoden loppuun mennessä.
Rakennustoimisto Eero Reijoselle urakka on yrityksen historian suurin. Sen kokonaiskustannukset lisätöineen ovat neljän miljoonan euron luokkaa.
Rakennusliikkeen työntekijöitä on Ylämyllyn työmaalla kymmenkunta. Aliurakoijien väki mukaanluettuna kasarmisaneeraus työllistää vilkkaimmillaan noin 25 henkilöä.
– Kaikki vanha seinärakenteita lukuunottamatta poistetaan ja uusia väliseiniä rakennetaan. Vesikatteet menevät kokonaan uusiksi, selvittää urakan laajuutta toimitusjohtaja Jarmo Hämäläinen.
Kasamirakennusten purku saadaan valmiiksi maaliskuun aikana. Kiinteistön ulkopuolella on jo aloitettu vesi- ja viemärilinjojen avaaminen. Kolmen lamellirakennuksen kokoinaistilavuus on 17.560 kuutiometriä ja kerrosneliöitä tulee kolmeen tasoon 5.145.
Yhdeksi rakentamisen välietapiksi on kaavailtu Paloaukean päivää 26. elokuuta.
Reijosen aliurakoijina työmaalla toimivat Tekmanni Oy (LVIS) ja TAC Finland Oy (automaatio).
Rakennustoimisto Reijosella on yksi työmaa Kuopiossa. Vexven venttiilitehdas Välikankaalla on loppusuoralla ja valmistuu vielä tämän kuun aikana. Kerrostalotyömaita ei ole tällä hetkellä käynnissä.
– Useita uusia kohteita on laskennassa, Jarmo Hämäläinen kertoo.