Viimeiset vanhat tanssivat kaupungissa
Vararehtori Kari Väkeväinen auttaa Pasi Toivasen paidan kauluksen napit kiinni.
Vanhojen tansseja ei tänä vuonna tanssittu Liperin lukiossa. Liperiläisvanhat tanssahtelivat Joensuun Areenassa seutukunnan muiden lukiolaisten seurassa perjantaina.
Eivät kuitenkaan kaikki.
Lukion viimeinen luokka on varsin poikavaltainen, kymmenen poikaa ja neljä tyttöä. Siispä tytöt valitsivat kavaljeerinsa Areenan tansseihin, ja loput kollit jäivät aamupäiväksi omalle koululle notkumaan.
Mitäpäs sitä härkäparilla jotakin valssia vetämään.
– Tanssien suhteen ei harmita, koska minulla on kaksi vasenta jalkaa, sanoo asianmukaisesti mustaan pukuun sonnustautunut Teemu Immonen oppilaskunnan biljardipöydän äärellä.
– Vanhoja ollaan joka tapauksessa, jatkaa myöskin mustiin sonnustautunut Pasi Toivanen.
Pari muuta oppilaskunnan tiloissa olevaa luokkakaveria juhlii vanhuuttaan ihan arkisissa tamineissa.
Tanssimista lukuun ottamatta pojat pääsivät osalliseksi kaikesta muusta vanhoille suunnitellusta ohjelmasta.
– Joensuun taidemuseossa käydään sivistämässä itseämme ja illalla syömme ravintolassa.
Teemu ja Pasi olivat juuri aloittaneet lukion, kun opinahjo päätettiin lakkauttaa. Opiskelijatoverit äänestivät jaloillaan päätöstä vastaan.
– Eniten harmitti se, että yli puolet luokkakavereista vaihtoi Joensuun lukioihin. Meitä oli alussa kuitenkin 33 oppilasta, pojat kertovat.
– Kyllä se vaihtoehto kyseli meitäkin. Arvosanatkin olisivat riittäneet.
He päättivät jäädä, koska koulupäivälle olisi tullut aivan liikaa mittaa muualla.
Lukion alasajo on näkynyt lähinnä siinä, ettei kurssitarjonta ole ollut laajimmasta päästä.
– Ihan noita kursseja on kuitenkin riittänyt. Lisäksi olemme saaneet melkeinpä yksityisopetusta, koska ryhmät ovat olleet pieniä, pojat valaisevat hyviä puolia.
Entä miltä tuntuu kuulua lukion viimeisiin oppilaisiin?
– Jotenkin hienolta ja etuoikeutetulta tämä tuntuu.
Tulevana syksynä Teemu ja Pasi aloittavat ylioppilaskirjoitusurakkansa ruotsin kielen kirjoituksilla.