Nuoria haluttaisiin ehdokaslistoille

Liperiläiset valitsevat 26.10.2008 järjestettävissä vaaleissa 35 valtuutettua. Rääkkylässä keskitytään tässä vaiheessa vääntämään kättä siitä, äänestetäänkö syksyllä päättäjiä Kiteen vai Rääkkylän valtuustoon.

Keskusta hakee täyttä listaa

Keskusta tavoittelee Liperissä täyttä ehdokaslistaa eli 52 nimeä. Tavoitteena on alueellisesti mahdollisimman kattava ehdokasasettelu.

– Minusta viime vaaleissa neljä vuotta sitten saavutettu tulos – 17 valtuutettua – on tämänkin päivän realismia, pohtii Keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Jorma Pitkänen.

Pitkänen sanoo vaalitoimikunnan tarkentavan tavoitteet huhtikuun loppuun mennessä. Silloin tehdään ”välitilinpäätös”. Nyt perustyö tapahtuu paikallisosastoissa.

Vuoden 2004 vaaleissa Keskustalla oli vähän yli 40 ehdokasta. Valtuustokaudella puolue menetti yhden paikan Jouko Ratilaisen siirryttyä kesken kauden Kokoomuksen riveihin.

– Taajamien kehittäminen on merkittävä haaste, niihin talkoisiin toivomme kuntalaiset hyvässä hengessä mukaan. Toinen haaste on äänestäjien aktivoiminen vaaliuurnille, Pitkänen sanoo.

Vaalihengen nostatusta

Sdp:llä oli hengennostatusilta vaaliasioissa viime tiistaina.

Kunnallisjärjestön puheenjohtajalla Tero Kuittisella oli ennakkokäsitys siitä, etteivät aivan kaikki nykyisen valtuuston demarit asetu enää ehdolle. Suurin osa on Kuittisen mukaan kuitenkin mukana ja uusia nimiä on jo nyt tiedossa.

– Tavoitteena on 40 nimen saaminen ehdokaslistalle mahdollisimman kattavasti eri puolilta Liperiä. Pyrimme vähintään nykyisten asemien säilyttämiseen, Kuittinen sanoo.

Hän korostaa seutuyhteistyön jatkamista Joensuun suuntaan. Myös Liperin taajamien kehittäminen koeataan hyvin tarpeelliseksi hankkeeksi.

– Avointa yhteistyötä tarvitaan, eivätkä kuntarajatkaan ole kiveen hakattuja.

Kuittinen sanoo kuitenkin, ettei tiistai-illan tapaamisessa puhuttu kuntaliitoksista, vaikka paikalla oli myös Joensuun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Seppo Eskelinen.

– Yhteistyö koulutuspalveluissa ja ovien avaaminen teknologiateollisuudelle esimerkiksi lentokentän läheisyyteen ovat tulevia haasteita, Kuittinen pohtii.

Kokoomusvauhtia eduskunnasta

Liperin kokoomus otti tammikuussa vaalivauhtia eduskunnasta saakka. Valtakunnan päätöksentekoon perehdyttiin puolueen ryhmäpuheenjohtajan, joensuulaisen Pekka Ravin johdolla.

Jatkoa seuraa Ylämyllyllä Paloaukean museolla 10.3. järjestettävässä tilaisuudessa, jossa kunnallispoliittista keskustelua vauhdittavat mm. kansanedustajat Pekka Ravi ja Marjo Matikainen-Kallström.

– Mahdolliseti kolmaskin kansanedustaja on tulossa paikalle, mutta varmistus vielä puuttuu, sanoo Juha Kosonen.

Paikalliset vaalivalmistelut Kokoomus käynnisti keskiviikkoillan kokouksessaan Liperissä.

Juha Kosonen pitää näkymiä lupaavina. Valtuustoryhmä kasvoi puoluevaihdoksen myötä viiteen ja vähintään sitä lukua haetaan myös syksyn vaaleista.

– Meillä on jo tässä vaiheessa lähes saman verran nimiä listoilla kuin viime vaaleissa kaikkiaan. Ilahduttavaa on uusien ehdokkaiden ja nuorten mukaanlähtö, Kosonen sanoo.

Hän uskoo, että ehdokaslista on jotakuinkin lopullisessa muodossaan juhannukseen mennessä.

Vaaliliitto toisi lisäpaikkoja?

Perussuomalaisten Juhani Kummunmäki tähyilee pienten puolueiden yhteisrintaman perään.

– Vaaliliitto voisi tuoda kaksi lisäpaikkaa pienille, jos sellainen saataisiin Liperissä aikaan.

Kummunmäki sanoo olevansa kohtalaisen tyytyväinen tämän kauden yhteistyön tuloksiin.

– Kun on oma edustus kunnanhallituksessa, pääsee perehtymään asioihin laajemmin ja syvällisemmin.

Varsinainen ehdokasasettelu ei Perussuomalaisissa ole vielä käynnistynyt. Puolueella on kaksi paikkaa nykyisessä valtuustossa.

Kristillisdemokraattien Kirsi Piironen ei syty vaaliliittoajattelulle.

– Tuntuu ajatuksenakin vieraalta, en näe siihen mahdollisuuksia.
Valtuustossa puolueen ainoana edustajana istuva Kirsi Piironen on aloittanut aikuisopinnot ja ehdokkaiden etsintä on nyt lähinnä Liperin paikallisosaston puheenjohtajan harteilla.

– Hän on ollut aktiviisesti liikkeellä. Erityisesti nuoria kaipaisimme mukaan. Oma ehdokkuus tulevissa vaaleissa on vielä ratkaisematta, Kirsi Piironen sanoo.

Vastaa