Viimeisiä ulkosiiloja viedään meijeriltä

Viime perjantaina siilon nostaminen tyssäsi rekka-auton puutteeseen. Vain siilon päälle johtavat tikkaat otettiin paikaltaan.

Juustonvalmistuksen loputtua meijerialueelta on kadonnut kymmenen siiloa. Viimeiset neljä kappaletta myytiin erään suomalaisvälittäjän kautta Viroon.

Siirto-operaatio Viroon alkoi viime torstaina, jolloin kaksi suurikokoista säiliötä nostettiin rekka-autojen kyytiin.

Toimitusjohtaja Pertti Puustisella ei ole tarkkaa tietoa, mihin tarkoitukseen viimeiset siilot menevät, mutta otaksuu niiden päätyvän edelleen meijerikäyttöön.

Siiloissa säilytettiin maitoa ja heraa. Suurin oli tilavuudeltaan 100.000 litraa ja pienin 36.000 litraa.

– Tämä oli säiliökaupoistamme suurin. Aiemmat siilot myytiin yksin kappalein, Puustinen kertoo paljastamatta kaupan hintaa.

Juustolan laitteista odotetaan kauppoja

Meijerillä odotetaan toiveikkain mielin myös varsinaisten juustonvalmistuslaitteiden kaupan toteutumista. Puustisen mukaan neuvotteluita käydään parhaillaan erään ostajaehdokkaan kanssa.

Ainoa mutka matkassa on, että laitteet eivät sovellu suoraan ostajan tarpeisiin.

– Selvitämme nyt muutostöiden hintaa. Eräs Suomessa toimiva yritys tekee näitä muutoksia.

– Tavoitteenamme on saada Juustola tyhjäksi tämän talven aikana, että pääsisimme remontoimaan sitä jatkokäyttöä varten.

Juustola soveltuu monenlaiseen yritystoimintaan. Vapautuneissa tiloissa toimii jo yksi metallialan yritys. Lisäksi rakennuksen kellarissa on Liperin Taimen jousiampujien harjoitusrata.

– Juustolassa olisi vielä paljon vapaata tilaa.

Maitomäärä pysyi ennallaan

Osuusmeijeri otti maitoa vastaan viime vuonna saman verran kuin toissa vuonna. Molempien vuosien maitomäärät olivat pyöreästi 19,4 miljoonaa litraa.

– Viime vuonna päästiin vieläpä karvan verran plussan puolelle eli otimme vastaan 1.600 litraa enemmän maitoa kuin toissa vuonna. Se oli olosuhteisiin nähden hyvä saavutus, koska valtakunnallisesti maitomäärät laskivat kahdesta kolmeen prosenttia, Puustinen iloitsee.

Osuuskunnan hankinta-alueeseen kuuluvat Liperin lisäksi Heinävesi, Savonranta ja Enonkoski. Tuottajia oli vuosi sitten 130.

Vastaa