Pikkujouluissa oli lupa haukkua
Aika harvassa pikkujoulussa on lupa haukkua, mutta sellainen oli periaatteessa tarjolla Liperin lemmikkihoitolalla viime lauantaina koirien pikkujoulussa Käsämässä. Lemmikkihoitolaa pari vuotta pitänyt Netta Turtiainen kertoi, että pikkujoulut olivat ensimmäiset laatuaan.
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.
Ohjelmassa oli pikkujoulutanssit, Katja Piirisen joulukuvausta koirille, luento hihnakäytöksestä ja tietysti jouluinen herkkupöytä sekä eläinkouluttajan vinkkinurkka koiran haastavasta käytöksestä. Näillä eväillä paikalla viihtyivät koirat ja omistajat.
– Marraskuu on meille kiireistä aikaa. Tänäkin viikonloppuna on viisitoista koiraa hoidossa. Tilat ovat aika täynnä. Pikkujouluun tuli kymmenkunta omistajaa koirineen, Turtiainen totesi.
Lemmikkihoitolan pikkujouluja ja arkea täyttävät muutkin kuin koirat. Turtiainen ja hänen lähipiirinsä luettelevat sukkelaan hoidokkeja: kissat, marsut ja papukaijat. Pikkujoulun aikaan tunnelmasta nautti neljä kissaa ja kani.
– Mieheni ja äitini auttavat hoitolassa. Lisäksi meillä on osa-aikaisia eläinten hoitajia. Teen paljon yhteistyötä eläinten kouluttaja Hanna Kauhasen kanssa, Turtiainen selvitti.
Ulkokentällä juhlaa viettivät Suvi Mutanen ja hänen poikansa Olli sekä perheen koirat, dreeveri ja labradorinnoutaja. Mutasen puoliso kuunteli sisällä hihnakäytösluentoa.
– Asutaan Polvijärvellä Kylylahdessa. Käyn päivittäin Luovissa töissä, niin ajattelin, että voisimme tulla koirien kanssa tutustumaan paikkaan.
Koirat ovat Mutasille metsästyskoiria, mutta totta kai myös seurakoiria. Olli Mutasella on kaksi vanhempaa veljeä, joten koirien hoito kuuluu myös hänelle.
– Olen nelosluokalla. Hoidan koiria koulun jälkeen. Olen ollut metsällä mukana pari kertaa, mutta en tiedä alanko metsästämään. Koiria minulla on sitten aina omassa kodissa, Olli Mutanen vakuutti.
[/grogroups_member]
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.