Kotipitäjästä konttiin
PÄÄKIRJOITUS Mikäpä olisikaan joulua mukavampi hetki huomata, että ihmiset ovat löytäneet lähipalvelut. Toissa perjantaina mieltä lämmitti katsella toimituksen ikkunasta, miten Liperin otto-automaatin edustalla oli jopa ajoittain jonoa. Ihmiset olivat kiertämässä oman kylän liikkeitä joulunavauksen nimissä. Toisin on ollut monena viime vuonna, kun Kotiseutu-uutisten toimituksissa on mustana perjantaina keitelty glögiä tyhjille tuoleille.
Lähipalvelut koetaan takuu varmasti turvallisemmaksi kuin matkaaminen kaupunkilaisten sekaan. Toki automarketteihinkin väkeä riittää, mutta hyvää joulumieltä on mitä mainioin hetki jakaa kannattamalla läheisiä yrittäjiä ja käsityöläisiä. Maksaa vaivaa ajella kylillä ja myyjäisissä tai pulittaa muutama euro enemmän rääkkyläläiskäsin tehdyistä villasukista.
Jos jollain on tapana käydä kaupassa sovittamassa vaatteita tai räpläämässä kännyköitä ja suorittaa varsinaiset ostoksensa verkossa, kokeilepa kääntää homma nurin niskoin. Istu lämpöiselle sohvalle peiton alle, ota toiseen käteen kuppi kaakaota ja toiseen tabletti, selaa verkon valikoimaa ja kirjaa lahjalistasi kännykkään. Kun olet valmis, suuntaa kivijalkakauppaan tekemään ne varsinaiset ostoksesi. Tällä tyylillä et notku kaupassakaan kauaa. Ja ehkäpä se fyysinen kauppakin työntekijöineen saa jatkaa eloaan myös ensi vuonna.
Itse jalostin muuten edellä mainitun käytännön tänä vuonna vielä 2.0-tasolle. Nappaan ostoksesta puoliksi paketoituna valokuvan ja sijoitan otoksen lahjalistalle nimen kohdalle. Tällä tyylillä hatarassa tontun mielessäni kestää, minkä näköisiä paketteja olen kenellekin varannut vietäväksi.
Paikallisia yrittäjiä voi kannattaa myös palveluita ja lahjakortteja ostamalla. Hyvinvointia on helppo antaa ystävälle esimerkiksi hieronta- tai kampaamolahjakortin muodossa. Kuntoilupaikkoja Liperistä löytyy aina punttisaleista uimahalliin. Tai miksei esimerkiksi äidille voisi kirjata kaunista korttia, jossa lupaa lähteä hänen kanssaan tutustumaan Nopsakin kuntoportaisiin, Mattisenlahden kylälatuun ja Pärnävaaran talvipoluille.
Voin kokemusasiantuntijan syvällä rintaäänellä ja takasivun tilastojen valossa todeta, että syksyn mittaan liperiläiset ovat kääntäneet auton ratin tiuhaan tahtiin ainakin yhden paikallisen kuntoilupaikan nimittäin Liprakan suuntaan. Jos siis sinun tuttavasi ei siellä vielä ole käynyt, ostapa hänelle muutama kertalippu joulukortin oheen. Käsämän oma hulppea liikuntapaikka palvelee niin lihaskunnon kohottajia kuin altaassa polskuttaviakin. Jos taas lumettomalla säällä eksyy oppilaitoksen nurkalta maastoon, siellä saa harvoin taapertaa yksinään – niin suosittu Kinttupolkujen läntinen osa on.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.