Kiveyksiä ja asfalttia
PÄÄKIRJOITUS Vaikka kuntien ensi vuoden talousarvioesitykset ovat parhaillaan työn alla, ja luvassa on pahimmillaan jopa alijäämäisiä tai erittäin tiukkoja budjetteja, niin Liperin ja Rääkkylän on katsottava eteenpäin. Kehittämistä ja tulevaisuuteen tähtääviä investointeja ja projekteja ei voi jättää tekemättä. Toki joitakin valintoja tai lykkäyksiä on pakko tehdä.
Liperissä Keskustien huono kunto on puhuttanut kirkonkylän asukkaita ja miksei täällä vierailevia matkaajia jo vuosikausia ellei peräti muutamaa vuosikymmentä. Valitettavasti monien muidenkin vastaavien maanteiden kunto alkaa olla sitä luokkaa, että toivottavasti varsinkin asfalttiteiden repaleisuus ja kuhmuisuus ei ole kohta niin sanottu uusi normi.
Kirkonkylän pääväylä sai nykyisen ulkoasunsa 90-luvun alussa, jolloin elettiin lamakautta. Tuo aikakausi muovasi Liperin kirkonkylän yleisilmettä ankarasti. Muistelkaapa kuinka monta pankkia tuohon aikaan raitilla oli. Niitä oli useita. Nyt on vain yksi seteleitä antava automaatti. Asiaa ei kannata surkutella sen enempää, mutta kunnan pääraitti kirkolla ansaitsee kuitenkin oman ilmeensä. Tien varrella on edelleen runsaasti yrityksiä ja palveluita sekä kunnan toimintoja.
Kesällä valmistuneiden suunnitelmien mukaan Keskustie on saamassa arvoisensa päivityksen ulkoasuun ja käytettävyyteen. Kunta on saanut peruskorjaukseen Traficomilta avustuksen, joka on tässäkin taloustilanteessa järkevää käyttää kokonaan satsaamalla myös kunnan omaan osuuteen. Kyse on vuosikymmeniä kantavasta investoinnista, joka on antaa tarvittavaa sysäystä kirkonkylän ja koko Liperin elinvoimaan.
Keskeiselle raitille on tulossa ilmettä antavaa kiveystä ja muun muassa katuvaakuna. Avustus on tarkoitettu taas kaikkien käyttäjien mahdollisimman sujuvan ja kitkattoman yhteiskäytön edistämiseen. Se kuulostaa hyvältä. Kadun varrella olevien lehmusten korvaaminen jättää alkuvaiheessa paljaan vaikutelman, mutta se korjaantuu ajan kanssa.
Pärnävaaralla tehtävä valaistun ladun asfaltin uusiminen on parhaillaan menossa. Tähänkin hankkeeseen kunta on saanut avustusta. Voisi melkein tuumata, että puolen miljoonan euron satsauksen on syytä vaikuttaa Pärnävaaran kävijämääriin. Alueen puitteet ensilumen latuineen ja yrittäjineen alkavat olla kunnossa. Nyt tarvitaan runsaasti käyttäjiä. Samaa voi toivoa Rääkkylässä Paksuniemen alueelle, jonka kehittämistyötä on jatkettu.
Ylläolevasta asiasta poiketen voisi todeta, että Rääkkylässä juhlittiin viikonloppuna 70-vuotiasta Suomen Punaisen Ristin osastoa. Vapaaehtoistyö toisten ihmisten auttamiseksi on aina arvossaan. Elämme taas tällä hetkellä ajanjaksoa, jolloin asia on erityisen tärkeä.