Jokaiselle taas jotakin

PÄÄKIRJOITUS Kesää on vielä jäljellä, mutta yksi suveen olennaisesti liittyvä asia vetelee viimeisiään. Sehän on tietysti kesäteatteri. Jonkun mielestä ne ovat kesän parhaita nautintoja korville ja silmille. Joku taas inhoaa niitä sydämensä kyllyydestä ja on päättänyt olla astumatta lähellekään kyseisiä näyttämöjä. Minulle usein kylillä ja korpikuusien kätköissä olevat näyttämöt ovat pakollista seurattavaa.

Muistan huonosti tai vähemmän kirkkaasti yhden ensimmäisistä teatterimuistoistani, joka oli vierailu ammattiteatteriin eli Joensuun kaupunginteatteriin. Visiitti on jäänyt mieleen kaikesta muusta kuin itse esityksestä alle kymmenvuotiaalle. Olin juuri saanut uudet teryleenihousut. Meillä oli velipojan kanssa liian kova kiire esitykseen. Kaaduin katukiveyksellä ja housut menivät ainakin yhden ellei kahden polven kohdalta puhki. Taisin saada ainakin suullista satikutia – ja esityskin oli varmaan niin tylsä, kuin se voi tuon ikäiselle olla.

Sen jälkeen teatterielämykset jäivät väliin aika pitkäksi aikaa. Pysyvä muutos tuli reilut kolmekymmentä vuotta sitten työn kautta. Esityksistä ja eri ryhmistä piti kirjoittaa juttuja. Useammassa aviisissa kun on työskennellyt, niin samalla tutuksi on tullut reilusti yli kymmenen kesäteatteria. Liperin Risti ja Roukalahti ja varsinkin Polvijärven Kinahmo ovat tuttuja jo vuosikymmenten takaa. Tuttuja paikkakuntia ovat myös Outokumpu, Kontiolahti, Eno ja Kaavi.

Ryhmät, näyttelijät ja esityspaikat ovat vaihtuneet, mutta monella näyttämöllä kyse on vuosikymmeniä jatkuneesta perinteestä. Yllättävän monen teatterin tyyssija on entisen koulun, kylätalon tai seurojentalon pihapiirin katveessa. Kesäteatteri on usealla kylällä lähes maamerkki, josta tienoo tunnetaan. Eiväthän näyttelijät suinkaan kaikki ole samalta kylältä, mutta tiiviistä ja yhteen hitsautuneesta poppoosta on lähes poikkeuksetta kyse.

Tänä kesänä listalla ovat olleet Roukalahti, Risti, Rääkkylän Riäkky, Kinahmo ja Maarianvaara. Tunnustan, että olen aika laiska lähtemään hieman kauemmas. Toisaalta en ole kovin hanakka katsomaan kesäteattereita, joissa on mukana ammattinäyttelijöitä. Vilpittömin ja riemastuttavin esitys oli jälleen kerran Kinahmossa. Eihän Höytiäisen rantamilla oli kyse rautaisista ammattilaisista, vaan sopivasta, jonkun mielestä huonosta, huumorista, jota esittävillä on hauskaa keskenään. 

Kaikki muutkin esitykset olivat mieluista katsottavaa. Samaa vilpittömyyttä oli aistittavissa Ristissä. Näyttelijät olivat paneutuneet erityisesti lauluihin. Ne sujuivat amatööreiltä supsikkaasti. Kesän ykköslaulu oli ehdottomasti ristiläisten yhdessä esittämä Rusketusraidat. Roukalahden esitys jätti tunnelman hieman vaisuksi, vaikka taitoa riittää.

Riäkkyteatterin puitteet satamassa veden äärellä ovat kunnossa, kunhan ei sada vettä. Neljän hengen esitys oli taitavaa teatteria, jossa tuttuun teemaan oli saatu väännettyä raikkautta. Maarianvaaran Liikkuvaa kylää ei nähty harmittavasti Liperissä ja Rääkkylässä. Mutta jos mukana ovat kaksikko Munne-Räsänen, niin lystiä ja vakavaakin asiaa on aina luvassa. Nähdään katsomoissa taas ensi kesänä.