Väki liikkuu tapahtumissa joulun alla
PÄÄKIRJOITUS Vaikka koronan vaikutukset ja siitä kannettava huoli eivät ole vielä väistyneet mihinkään, niin meneillään oleva joulun odotus on saanut kansalaiset ja erilaisten tapahtumien järjestäjät liikkeelle entiseen malliin. Kahden vuoden piina näyttäisi olevan ohi ainakin pääosin. Ehkä joku iäkkäämpi osallistuja on jäänyt kotiin varmuuden vuoksi ja joku käyttää vielä maskia suojanaan. Se voi olla jollekin viisas varokeino, mutta pääosin joulun ajan tapahtumat ovat sujuneet väkirikkaissa tunnelmissa.
Liperiläisittäin joulutapahtumat avattiin jo joku viikko sitten Jyrin joulumyyjäisillä. Tapahtuma antoi viitteitä siitä, että väki lähtee liikkeellä, ja että perinteiset joulumyyjäiset kiinnostavat. Ehkä aiempien vuosien mylläkkään ei Jyrin ruokalassa päästy. Myyjien hieman normaalia pienempi määrä jätti sisälle viihtyisää väljyyttä. Veikkaanpa, että seuraavalla kerralla ruokalassa on taas hieman enemmän suhinaa.
Kirkonkylän joulunavausta on vietetty marraskuun viimeisen viikonlopun tuntumassa. Valitettavasti tapahtuma jäi tällä kertaa väliin. Kysyntää olisi ilmeisesti ollut päätellen viesteistä, joita meillekin lehteen tuli ennen ja jälkeen viikonlopun. Kirkonkylän yrittäjien kesken on alustavasti sovittu, että asiaan tartutaan yhdessä hyvissä ajoin vuoden kuluttua. Yhteisen tapahtuman tekeminen vaatii aina sovittelua ja koordinointia, mutta uskon, että kaikille otollinen ajankohta kyllä löytyy. Liperin kunnan perinteinen jouluateria tarjotaan vuoden kuluttua Liperin uudessa koulussa. Ateria syödään ilmeisesti joulukuun puolella. Olisiko joulunavaus sitten siinä yhteydessä saman päivän aikana? Kuulostellaan ja katsellaan tilannetta!
Viinijärvellä, Ylämyllyllä ja Rääkkylässä tapahtumat järjestettiin joulukuun toisena viikonloppuna. Kaikki kolme tapahtumaa sattuivat samaan päivään. Tuskinpa tästä oli kellekään haittaa. Varsinkin kun Liperin kaksi tapahtumaa sattuivat eri kellonaikaan. Rääkkylän joulumyyjäiset on järjestetty monta kertaa aiemmin liikuntasalissa, jossa on riittänyt hyvin myyjiä ja kävijöitä. Kunnantalolla ja ympäristössä järjestetty tilaisuus sopii sekin, koska näyttää siltä, että huippuvuosista on tultu hieman alaspäin. Joulunavaukselle ja puodeille on Rääkkylässäkin edelleen selvää tarvetta.
Viinijärven joulumyyjäisissä oli ilahduttavan runsaasti myyjiä esimerkiksi vuoden takaiseen verrattuna, mutta silloin korona painoi vielä päälle. Viinijärvellä mukavaa lisäarvoa myyjäisiin toivat paikalliset yrittäjät, jotka esittelivät toimintaansa ja olivat järjestäneet oheisohjelmaa.
Jouluntaikaa-tapahtuma Ylämyllyllä oli ilmeisesti yleisömäärältään runsain. Hauskasti hämärässä tapahtumassa kävi noin 1 300 kävijää. Joku jäi ehkä kotiin parkkipaikkojen puutteen tai muuten paikan vuoksi. Paikkana oli kesäkuun tapaan Yritystalojen tontti. Tontille kyllä sopii, mutta lähistöllä kiertelevät autot ruuhkaannuttivat tilaisuuteen tuloa. Parkkitilaa löytyy lähinnä kauempaa yläkoulun suunnalta. Talvinen yleisötapahtuma ulkosalla on hyvä idea. Ylämyllyn omalle tapahtumalle on tilauksensa.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.