Parasta Rääkkylää tarvitaan

PÄÄKIRJOITUS Suomeen iski kaksi vuotta sitten maalis-huhtikuussa koronan myötä uusi aikakausi, joka mullisti ainakin tilapäisesti työn tekemisen. Tätä ilmiötä kutsutaan etätyöksi. Kaksi vuotta sitten etätyöhön siirryttiin suosituksesta ja järkevyyden pakosta. Töiden piti rullata työpaikan koosta riippumatta, sillä kaikkien yhtäaikainen sairastuminen ei ollut millään muotoa järkevää. Eikä niitä rokotteitakaan ollut tuossa vaiheessa saatavana tautia hillitsemään.

Meilläkin etätöihin siirtyminen oli pakon sanelema juttu. Kotsarin viikottainen ilmestyminen olisi ollut vaarassa, jos meistä vaikka puoletkin olisi ollut yhtä aikaa sairaana. Varsinkin jos korona olisi kohdistunut toimitussihteeriin ja toimittajaan, jotka ovat taittaneet eli valmistaneet lehden painokelpoiseen asuun kirjapainoa varten vuosikymmeniä.

Asia hoidettiin käytännössä useimmiten niin, että kumpikaan edellä mainituista ei ollut yhtä aikaa töissä. Käytännössä tämä ei ollut aina mahdollista, mutta etätöitä tehtiin melkoisesti varsinkin ensimmäisenä vuonna. Useimmiten työpaikalla oli kuitenkin kaksi henkilöä, joista toinen oli lähes aina minä. Täytyy tunnustaa, että minulle järjestely oli sopiva, mutta siitä kohta lisää.

Tilastot kertovat, että ennen koronaa noin 30 prosenttia teki satunnaisesti etätöitä. Viikoittain luku oli enää 14 prosenttia. Keväällä 2020 tilanne muuttui jyrkästi. Silloin enimmillään jopa 60 prosenttia palkansaajista eli 1,6 miljoonaa suomalaista teki etätöitä. Muutos oli huikea ja kovin äkillinen. Kuinkahan moni heistä enää tekee etätöitä? Etätyöt eivät vain maistuneet tai niitä oli pakko tehdä!

Minua etätyöt eivät ole ikinä kiehtoneet oikeastaan millään tavalla. Olinhan minäkin olosuhteiden pakosta ainakin jonkun päivän poissa työpaikalta. Toisaalta työpaikalla oli huomattavasti minua tärkeämpiäkin työntekijöitä, jotka oli syytä pitää tolpillaan, ja on edelleen. Kyllähän kotonakin toki pystyy tekemään ja on tehtäväkin töitä, mutta jossakin taka-alalla kummittelee jonkinlainen laiskuus tai töihin tarttumisen siirtäminen. Tähän auttaa kyllä selkeä työrytmi ja se, että töitä on ikään kuin valmiiksi tehtävänä.

Asia hyppäsi silmille vasta tässä kuussa, kun koronan kotitesti näytti positiivisen tuloksen. Tauti vältteli minua tähän asti tai minä tautia. Oireet olivat lievän flunssan luokkaa, mutta työpaikalle tuli porttikielto. Ehdin jo kahden vuoden ajan kehua, että ei se minuun iske. Nyt kärvistelin kotona useita päiviä putkeen. Töitäkin tehden, mutta jo kyllästyen. Minä en tykkää pidemmän päälle etätöistä ollenkaan. Olenko minä ainoa, jolle etätyöt eivät passaa?

Voihan sitä kotona ruokkia vaikka kissaa, mutta kissakin lähti taas pariviikkoiselle metsäretkelle, jonka se tekee joka vuosi tähän aikaan. Ollaanhan sitä tietysti koko ajan työkavereihin yhteydessä, mutta mikään ei voita kunnon kritiikkiä tai kehuja kasvokkain. Jään paitsi myös kriisitunnelmaa, joka tarkoittaa työnantajan tarjoaman kahvin loppumista keittiökaapista. Viimeistään siinä vaiheessa on syytä palata työpaikalla, vaikka olen itse huono juomaan kahvia työmaalla.

Vastaa