Tammikuun aluevaaleissa pitää vaikuttaa

PÄÄKIRJOITUS Tammikuun 23. päivä eli reilun kuukauden päästä Suomen kamaralla ja samalla Liperissä sekä Rääkkylässä pidetään tärkeät vaalit. Kaikkien aikojen ensimmäisissä aluevaaleissa valitaan Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen valtuusto. Valtuustoon valitaan 59 valtuutettua koko maakunnan alueelta. Valtuusto on vuonna 2023 aloittavien hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveyspuolen ja pelastustoimen ylin päättävä elin maakunnassa. Valtuustot aloittavat maaliskuussa 2022.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että eri puolueiden listoilla olevat liperiläiset ja rääkkyläläiset voivat saada ääniä keltä tahansa maakunnassa. Asian voi taas pyöräyttää sillä tavalla, että liperiläiset ja rääkkyläläiset voivat äänestää ketä tahansa oman kunnan ulkopuolella asuvaa henkilöä. Puolueet saavat kannatuksensa mukaisesti paikkoja aluevaltuustoon.

Tästä voi päätellä, että maakunnassa suosituimmat puolueet ottavat omansa läpimenijöissä. Se tarkoittanee eniten keskustalaisia, sosialidemokraatteja, perussuomalaisia ja kokoomuslaisia valtuutettuja. Pienetkään puolueet eivät jää ilman edustajia, mutta onko heidän joukossaan juuri liperiläisiä tai rääkkyläläisiä? Kyllä siellä joku voi olla, mutta ehdokkaan täytyy saada reilusti ääniä omasta kunnasta ja rutkasti myös muualta.

Tilanne ei liperiläisittäin ja rääkkyläläisittäin juuri helpotu suurtenkaan puolueiden kohdalla. Kahden kunnan äänestäjien kannattaa ehdottomasti suosia paikallisia ehdokkaita, koska Liperi ja Rääkkylä eivät muodosta kovin suurta äänipottia maakunnassa. Tunnettu ja suosittu ehdokas voi toki kerätä puolueelleen lisä-ääniä, jolloin oma läpimenomahdollisuus paranee.

Pahimmillaan oman kunnan heikko äänestysaktiivisuus voi johtaa siihen, että Liperissä valtuutettuja on kahdesta neljään ja Rääkkylässä ei yhtään. Aluevaltuustoon valittavien henkilöiden ehdoton lähtökohta on koko maakunnan sote- ja pelastuspalveluiden tasapuolinen jakaminen ja palveluiden tuottaminen.

Puolueilla voi toki olla omia painotuksia, mutta valtuustossa pitää olla myös kaikkien alueiden asiantuntijoita. Liperistä ja Rääkkylästä tarvitaan aluevaltuuston valtuutettuja, jotka tuovat esille paikallisia tarpeita ja huolia. Leipäpitäjän ja kekälekunnan ehdokkaiden suhteellinen osuus peilaa hyvin kunnan asukasmääriin.

Pientä ihmetystä herättää sen sijaan puolueiden ehdokasmäärän jakaantuminen. Keskusta on perinteisen vahva puolue molemmissa kunnissa, mutta se ei näy ehdokkaiden lukumäärässä. Vähemmälläkin mielikuvituksella voisi ajatella, että vastuunkantajia ei ole löytynyt nyt laajalla rintamalla. Siun soten resurssit eivät ole lisääntymässä hyvinvointialueiden myötä. Edessä voi olla niukkuutta ja mieltä kaihertavia päätöksiä.

Yhtä kaikki tärkeintä on käydä äänestämässä ja vaikuttamassa asioihin, jotka taatusti koskettavat jokaista kuntalaista.

Vastaa