Nyt harrastustoimintaa kehittelemään
Liperissä on tehty päätös Joensuun seudun kansalaisopistolta hankittavien opintopiirien määrän merkittävästä vähentämisestä ensi vuoden alusta lähtien.
Sivistystoimen menojen säästämiseksi opetusta ostetaan ensi vuonna yli 30 000 euroa pienemmällä summalla kuin tähän asti.
Vastikään koteihin jaetussa uudessa opinto-oppaassa Liperin kunnan alueella on ilmoitettu alkaviksi tänä syksynä runsaat 70 eri opintopiiriä. Ne ovat keskittyneet voimakkaasti Ylämyllyn suunnalle, sillä Ylämyllyllä, Jyrinkylässä ja Honkalammella on tarjolla lähes 50 erilaista ryhmää. Liperin kirkonkylän tuntumassa on alkamassa tusinan verran opintopiirejä ja Viinijärvellä puolisen tusinaa.
Muille kylille ei opiston tarjonnasta paljoa heru; Salokylään on tulossa kaksi piiriä, Kaarnalammelle, Käsämään, Ristiin ja Mattisenlahteen kuhunkin yksi.
Vaikka kaikki seutuopiston piirit ovat periaatteessa avoimia kaikille toimialueen kunnissa asuville, käytännössä nykyisillä polttoaineen hinnoilla kovinkaan moni tuskin lähtee harrastamaan kymmenien kilometrien päähän, vaikka oppitunneista perittävä maksu jää kohtuulliseksi pariksi kolmeksi euroksi tuntia kohti – mikäli oppaassa mainitut tuntimäärät ja hinnat toteutuvat.
Vähentyvien opiston piirien vastineeksi Liperin kunta on aktivoimassa kuntalaisia vapaaehtoiseen harrastustoimintaan. Sen tukemiseen sivistysjohtaja lupaili maanantai-iltana pidetyssä järjestöväen yhteistapaamisessa jopa puolta kansalaisopistolta säästyvistä euroista, 17 000 euroa.
Eri puolilla Liperiä on jo olemassa yhteensä kymmenittäin eri harrastusalojen seuroja ja toimintaryhmiä. Nyt niillä on erinomainen tilaisuus ryhtyä kehittelemään omaa toimintaansa entistä monipuolisemmaksi ja lähteä tekemään uusia aluevaltauksia.
Yhtä lailla harrastusryhmiä voivat koota vaikkapa kyläyhdistykset. Ne voivat saada Maaseudun sivistysliiton kautta avustusta ryhmän palkkakuluihin, mikäli vähintään seitsemän ihmistä kokoontuu jonkin aiheen tiimoilta vähintään kuudeksi tunniksi yhteen.
Kunnan omistamia kokoontumistiloja on luvattu korvauksetta toiminnan järjestäjien käyttöön. Pääosin juokseviin kuluihin myöntämänsä avustuksen vastineeksi kunta edellyttää, että ryhmät ovat kaikille avoimia ja osanottajia jollain tapaa aktivoivia.
Uudenlainen toimintamalli on haaste liperiläisille lähteä aktiivisti toimimaan yhdessä. Kansalaisopiston opintopiirit ovat keskittyneet palvelemaan taajamien asukkaita, mutta nyt tuettua harrastustoimintaa voi käynnistää kylällä kuin kylällä.
Alle kymmenen henkilöä luulisi olevan suhteellisen helppoa saada innostumaan mielekkäästä vapaa-ajan harrastuksesta. Olkoon se sitten yhteistä sauvakävelyä, sukankudontaa, isoisien keittiötaitojen kohottamista, vauvojen jumppauttamista tai yhteislaulantaa.
Tarvitaan vain ideoita, niiden toteuttajia ja innostuneita osanottajia. Syyskaamoksen verran on aikaa miettiä, miten omaa elinympäristöään voisi vuodenvaihteen jälkeen ruveta porukalla piristämään.
Ja tarvitaan valmispalveluihin sujahtamisen sijaan häviämässä olevaa talkoohenkeä, kyläläisten tai naapurustojen yhteishenkeä ja yhteen hiileen puhaltamista oman ympäristön henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin piristämiseksi.