Karanteenista oppiminen 22.5.
Kun eilen oli helatorstai, en kirjoittanut mitään. Tai kyllähän minä istua hölmötin täänkin koneen edessä, ja odotin inspiraatiota. Eipä häntä näkynyt eikä kuulunut. Nyt olen samalla asialla. Kuuntelen, kun astianpesukone pitää ääntä, televisiosta kuuluu mutinaa, ei asiaa.
Kun mietin viimeisiä uutisia karanteenista, eivät ohjeet juurikaan muuttuneet. Kun ihmiset oppivat, ettei toisesta tarvitse välittää. Se on helppo asia. Jätetään se mummo tai ukko sinne arpomaan, mitä tekisi, vaiko ei mitään.
Metsään käskivät mennä. Mutta kun ei jalka nouuse pienenkään risun yli, niin mieluuummin ei. Ihmisiä saa tavata ulkona tai välimatkan takaa.
On vähän vähemmän kukkien istuttajia. Ja kun ei ole rahaakaan, niin kukkikoot luonnon kukat. Saavat pörriäisetkin viettää kesää, pelkäämättä myrkkyjä ja muita suitsukkeita. Oli minullakin ennen nuorena ja terveenä kukkapuskia joka nurkalla, parhaalla kaksi. Oli oikein riemukaarikin. Sen katveessa olisi mukava viettää karanteenikesää. Mutta nyt odottelen, mitä ymmärsin viimeisistä koronauutisista reilusti yli seitsemänkymppiselle.
Tietoa kirjoittajasta
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.