Opittavaa, mutta ei opetettavaa?

KOLUMNI Tänään on Kansainvälinen kulttuurisen monimuotoisuuden päivä. Se on YK:n teemapäivä, joka muistuttaa kulttuurisen moninaisuuden arvosta ja merkityksestä. Päivän tarkoituksena on edistää vuoropuhelua, ymmärrystä ja rauhanomaista rinnakkaiseloa eri kulttuurien välillä. Se kutsuu meitä näkemään erilaisuuden voimavarana ja muistuttaa, että jokainen kohtaaminen voi olla askel kohti yhteisempää, moninaisempaa tulevaisuutta. 

On aika haastaa ajatus, että monikulttuurisuus on jotain, joka “tapahtuu muualla”. Se on jo täällä – kysymys on, mitä me siitä rakennamme. Jos pysähdymme katsomaan arkea, ei erilaisuus ole vierasta. Me elämme rinnakkain: ruokakaupassa, bussissa, koulun pihalla. 

Monikulttuurisuus on ennen kaikkea yhteiskuntamme voimavara, joka tuo mukanaan uusia näkökulmia, tapoja ja ajatuksia. Voimavara, jonka potentiaalia emme täysimääräisesti ymmärrä emmekä hyödynnä. Vallalla on selkeästi ajatus siitä, että erilaisilla kieli- ja kulttuuritaustaisilla on ”Loputtomasti opittavaa, mutta ei mitään opetettavaa”. Jos uskomme näin, jäämme oman ylemmyytemme harhan vangeiksi. 

Usein tuntuu siltä, että suomalaiset kyllä arvostavat monikulttuurisuutta, jos täyttää vatsaa. Ruoka on helppo alku, se yhdistää. Ruoka on universaali kieli, joka ylittää kulttuuriset rajat ja tuo ihmiset saman pöydän ääreen. Kun jaamme aterian, jaamme samalla palan itsestämme – tarinoitamme, tapojamme ja muistojamme. Olisiko tässä avain, ensimmäinen askel?

Kesäkuussa aloitamme Ylämyllyllä kulttuurikahvilatoiminnan, jonka ideana on kohtaaminen: luoda turvallinen tila erilaisten kulttuurien, tapojen, kielien ja ihmisten kohtaamisille. Kahvila on avoin kaikille – ei väliä, mistä olet kotoisin tai mitä kieltä puhut parhaiten. Tärkeintä on uteliaisuus, halu oppia toisista ja ehkä myös itsestä. Erityisesti haluamme mukaan myös kantasuomalaisia. Ja lupaan, että välillä istumme yhteisen pöydän ääreen, teemme ruokaa ja jaamme sen yhdessä. Ja lupaan myös, että alun otsikko todistetaan vääräksi, puolin ja toisin; meillä kaikilla on opittavaa ja opetettavaa. 

Kulttuurinen monimuotoisuus on muuttanut ja muuttaa edelleen Suomea – ja hyvä niin. Ihmisten liikkuminen on tuonut osaamista, uusia näkökulmia ja käsipareja yhteiskuntaan, joka vanhenee ja tarvitsee uudistumista. Mutta pelkkä muuttaminen ei riitä. Tarvitaan juurtumista – ja juurtuminen tapahtuu kohtaamisissa. Ehkä kulttuurikahvila on yksi paikka, joka mahdollistaa kohtaamisen. Ei tarvitse tehdä suuria tekoja – riittää, että tulee paikalle.

Tarja-Liisa Riipinen, kotoutumiskoordinaattori