Harrastuksella on arvo

KOLUMNI Sopivasti vaalien alle kuumaksi perunaksi nousi lasten urheilemisen kustannukset. Urheilulehti selvitti harrastamisen hintoja ja totesi niiden nousseen merkittävästi. Omaa luokkaansa on ratsastus, jonka vuosikustannus voi kivuta lähes 20 000 euroon. Hyvänä kakkosena tulee taitoluistelu, kolmosena hiihto ja neljäntenä jääkiekko. Alle 3000 eurolla isoimmissa kaupungeissa harrastetaan uintia, cheerleadingiä, jalkapalloa ja voimistelua. Todellisuus on kuitenkin toinen, sillä valtaosassa Suomea harrastetaan suhteellisen edullisesti.

Harrastukset maksavat. Kun unohdetaan äänekkäimmät ja pienituloisimmat perheet, muut ovat useimmiten valmiita pulittamaan hyvistä harrastuksista. Itsenäiset seurat nimittäin eivät tuota sellaisia palveluja, joilla ei olisi kysyntää tai jotka tuottaisivat tappiota. Päinvastoin, esimerkiksi omassa yhdistyksessäni seurakyselyn tulokset ovat paljastaneet, että valtaosa nykyisistä perheistä toivoo toimintaan ja olosuhteisiin laatua sekä kilpailullisuutta – ja on niistä valmiita tarvittaessa maksamaan. Pitkä pelireissu taas on paitsi välttämättömyys myös monella tapaa opettavainen elämys. Lapsen harrastuksella on arvo, ei hinta. Samaa voidaan sanoa vanhempien vapaa-ajasta – talkoilu houkuttaa entistä vähemmän.

Jo ennen kuin harrastamisen Suomen malli jalkautui maahamme, pohdimme Liperissä, miten saisimme koulupäivien yhteyteen lisää harrastusmahdollisuuksia. Sittemmin olen miettinyt, että jos harrastamattomat ”kerääntyvät yhteen”, voidaanko jopa mennä ojasta allikkoon ja eriarvoistaa tilannetta entisestään. Eikö mielekkäämpi olisi päästä mukaan siihen ”oikeaan” yhteisöön tai ympäristöön, jos se vain olosuhteiden, esimerkiksi kyytien, puolesta olisi mahdollista? Jos lapsi haluaa hiihtää, pelata pesäpalloa tai yleisurheilla, olisiko harrastusseteli kuitenkin tehokkain malli mahdollistaa liikkuminen ja osallisuus lempilajin parissa?

Maaliskuussa julkaistu Liitu-tutkimus kertoo, että vain noin kolmasosa lapsista liikkuu suositusten mukaisesti. Kuitenkin 64 prosenttia 7–15-vuotiaista nuorista liikkuu vähintään viitenä päivänä viikossa riittävästi eli ainakin tunnin. Meidän on pidettävä huolta niistä lapsista ja nuorista, joille on jo löytynyt mielekkäitä liikuntaharrastuksia. Ruokkia heidän innostustaan, ja ehkäpä samalla positiivinen esimerkki voisi imeä luokseen liikkumattomia.

On myös etsittävä oikeita keinoja poistaa esteitä liikkumattomuuden poluilta. Liitu-tutkimuksen mukaan yleisimpiin esteisiin lukeutuvat kiinnostavan lajin puuttuminen kodin läheltä sekä koulutehtäviin kuluva aika. Niin; ethän vain vanhempana syyllisty komentamaan lasta koulukirjojen ääreen liikuntatuokion sijaan, ethän?