Kesä on kuin teatteri

KOLUMNI Kuvastaako mikään kesää paremmin kuin kesäteatteri? Kysymys hiipii mielen päälle kuin varkain, oitis, kun alkaneen näytäntökauden oikkuja pysähtyy pohtimaan.

Ensinnäkin sää, tuo kahvipöytäkeskustelujen kestoaihe. Auringonpaisteessa, ukkosella, raekuurojenkin lomassa tapaamme pakkautua kohtalaisen koville penkeille seuraamaan hepsankeikkojen, hunsvottien ja kokonaisten koululuokkien edesottamuksia. Säänhaltijan oikuista riippuen leyhyttelemme käsiohjelmia kasvojen edessä tai käärimme kertakäyttösadetakkeja ympärillemme saumojen kestävyyttä uhmaten. Vakuuttelemme – ennen kaikkea itsellemme – että aina on hyvä sää viihtyä kesäteatterissa, ainakin katsojien. Väliajallahan voi kipaista kahvia lämmikkeeksi, eikä katetussa katsomossa porota tai pisaroi läheskään yhtä rankasti kuin estradilla. Ja sitä paitsi, sää on pukeutumis- ja asennekysymys, kesälläkin.

Toinen aatosta puoltava seikka on huolettomuus, jolla kesäteatterin katsomoon astellaan. Yleisöä edustamaan uskaltautuvat nekin, jotka eivät itseään kulttuurin ystäviksi tituleeraa. Rentous, jonka kesän ensimmäiset helle- tai lomapäivät saavat aikaan, saattelevat seuraamaan, miten tuttavat ja kylänmiehet roolihahmoihinsa eläytyvät. Sillä juuri tuttuus kesäteatterissa vetoaa – kenelläpä meistä ei olisi näyttelemisestä lumoutunutta tuttavaa tai suosikkiteatteria. Kylätalon tai kahvilan kupeessa komeilevaa miljöötä, johon liittyy lämpimiä, ehkä rakkaitakin muistoja.

Kesäinen lomakausi on irtiotto arjesta, siinä missä kesäteatterivisiittikin. Sukellus omanlaiseensa maailmaan, kenties aivan erilaiseen kuin miltä arki työmatkapyöräilyineen, korvatulehduksineen ja kauppalistoineen näyttäytyy. Eskapismiksikin saattavat tällaisia kulttuurin tarjoamia hetkiä kutsua, mutta itse ainakin jo odotan malttamattomana, millaisia mutkia Pariisin paras ompelija mukanaan tuokaan. Olisiko kesä mitään ilman kesäteatteria?

Hanna-Leena Kunttu