Mutta hei, antaa tulla

KOLUMNI Jokainen meistä on kohdannut tämän vallitsevan maailmantilanteen jollain tavalla. Jotkut ovat tyytyneet lukemaan globaalisti riehuvasta pandemiasta uutisista, toiset ovat ottaneet virukseen lähikontaktia.

Niin tämä nimeltä mainitsematon tauti pääsi yllättämään myös minut, sopivasti ylioppilaskirjoitusten loppupuolella. Jälkeenpäin ajateltuna: olisihan se pitänyt arvata. Tietenkin silloin, kun sitä vähiten toivoisi. Onni onnettomuudessa voin sanoa päässeeni taudista helpolla, mutta kutsuja ylioppilasjuhliini ette vielä saa.

Maailma vaatii tällä hetkellä ottamaan vähän lokaa niskaan. Mutta hei, on sentään huhtikuu ja sää lämpenee. Pian loka muuttuu siitepölyksi ja kasvot eivät turpoa vain unettomuudesta. Uskon, että jokainen ottaa elämänlokaa vastaan juuri sen verran, kuin pystyy. Minäpä selitän: kun maailma tuntuu lyövän vasten juuri sinun kasvojasi täysin tarpeettoman lujaa tuliterällä paistinpannulla, muista, että saat kaiken sen, koska sinä olet kyllin vahva myös sen kantamaan.

Lämpimät kesäillat ja aurinkoiset farkkutakkisäät tulevat oli koronaa tai ei. Melkein ihan ihmetyttää, miten ihanalta elämä voikaan näinkin sekavasta maailmantilanteesta huolimatta tuntua. Mieli kyllä mukautuu. Hetkessä asiat tuntuvat tavattoman suurilta, ongelmat mahdottomilta ja päätökset loputtomilta. Oikeasti näitä “loputtomia” asioita on suhteellisen vähän ja niiden merkitys on vielä pienempi.

Olen kuullut kysymyksen “Mitäs lukion jälkeen?” kymmeniä kertoja. Kiitos kysymästä, voidaanko vaikka hengittää ensin hetki. Kaikkien meidän päätä on vaivannut kysymykset muun muassa ilmaston muuttumisesta, talouden romahtamisesta ja globaaleista kriiseistä. Aika ahdistavaa, eikö? Mutta hei, sen lisäksi olen raatanut viimeistä päivää neljä vuotta oppikirjojen parissa yrittäen rakentaa muutenkin epävarman tulevaisuuteni vankalle pohjalle. Kai siis tiedän, mitä teen seuraavaksi? Ei, en tiedä. Voisi vastata varmasti moni lukiolainen. Olen aivan maitohapoilla ja hengästynyt jo valmiiksi.

Hyppysellinen epävarmuutta ja kourallinen viruksen pintaproteiineja lisättynä muutenkin enemmän tai vähemmän hukassa olevaan lukiolaiseen. Eikös sitä ole tapana sanoa: hyvää haettiin, mutta priimaa pukkaa.