Aikuisuuden traileri

KOLUMNI Jos elämäsi ensimmäiset kahdeksantoista vuotta olisivat olleet traileri aikuisuudestasi, olisitko jatkanut katsomista?

Lapsen elämä on täynnä värejä, vivahteita, ylä- ja alamäkiä. Minun trailerini ei ollut pelkkää väriloistoa, mutta haaveilin, kuten lapset haaveilevat. Lapsi uskaltaa ajatella olevansa tulevaisuudessa palomies, prinsessa tai pelastavansa maailman. Aikuisena vain toivoo, että pyykit peseytyvät itsestään ja autoa ei tarvitse raapata jäästä aamulla. Kuinka tylsää! Ainakaan minun trailerissani ei ollut jäisiä ikkunoita tai lumiharjoja.

“Me ollaan vielä lapsia aikuisten kokoisissa vaatteissa. Miks ei missään kerrota, ei virhettä virheellä korjata?” laulaa Ellinoora ja yhdyn hänen kysymykseensä. Elän yhdessä elämän taitekohdista. Olen lapsi sydämeni pohjasta. Rakastan ajatusta sotkea sormiväreillä tai tuijottaa leijailevia lumihiutaleita selällään hangessa. Samalla elämäni on täynnä puolivahingossa tulleita velvollisuuksia, joista yritän räpiköidä läpi kuin muurahainen kaatosateessa. Ihan kuin olisin aikuinen. Naurettava ajatus.

20.11. vietetään kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää. Aivan, lapsen oikeuksien päivää ja minä olen nykyään kaikilla mittareilla aikuinen. Ennen olin lapsi vailla lapsen oikeuksia maailmalle. Lapsi, joka uskalsi sanoa mitä vain ääneen, vaikka aikuiset eivät uskaltaisi. Nykyään olen aikuinen, joka ei osaa olla hiljaa edes silloin kuin pitäisi. Vaikka en haluaisi myöntää, tätä pitää vähän opetella. Toisaalta usein haluaisin ripotella aikuisiin lapsellisuuden murusia, kaiken ei tarvitse olla vakavaa ja virallista.

Aikuisuus on lapsuutta tosielämän raameissa; elokuva on yksityiskohtaisempi versio trailerista. Aion kantaa lapsellisuutta aina osana minua, vaikka elokuva aikuisuudesta velvollisuuksineen painaisikin huomaamattomasti samalla harteillani. Oli minulla jalassa lapsen kumpparit tai prinsessan korkkarit, olen aikuinen lapsi kaikesta huolimatta. Sellainen olen aina ollut ja tulen aina olemaan.
Minttu Kurki
aikuinen lapsi