Ympyrä sulkeutuu

KOLUMNI ”Mitä sie teet työkses?” kyseli eräs isäntä pienen rajakarjalaisen lehden päätoimittajalta viime vuosituhannella. ”Mie olen päätoimittaja,” päätoimittaja vastasi. ”Niin niin niin, mutta mitä sie teet työkses?”

Inttäjä oli sekä oikeassa että väärässä. Välillä toimittajan työ on niin mukavaa, ettei sitä työksi oikein mielläkään. Tämä on myös enemmänkin elämäntapa kuin työ varsinkin, jos asuu lehden levikkialueella. Juttuaiheita tulee vastaan kaupassa, terveyskeskuksen odotushuoneessa ja kuntosalilla. Toisin sanoen paikallislehden toimittaja on periaatteessa aina töissä. Pienenkin lehden tekeminen joka viikko käy todella työstä, olipa sitten toimittaja, graafikko tai ilmoitusmyyjä.

Enpä arvannut, kun aprillipäivänä 1984 virallisesti aloitin Kotiseutu-uutisilla toimitusharjoittelijana, miten pitkälle matkalle lähdin. Yli 37 vuoden mittaiselle taipaleelle on mahtunut kihauksia, kuhhauksia, haastatteluja, kunnanhallituksen kokousuutisia, isoja ja pieniä ilouutisia, toisinaan suru-uutisiakin. Parhainta työssä ovat olleet ihmisten kohtaamiset, yhteiset naurut, joskus itkutkin.

Ikääntymisellä on hyviäkin puolia, yksi niistä on eläköityminen. Omalla kohdallani se on osittainen varhennettu vanhuuseläke, joka omasta anomuksestani alkoi tililleni kopsahdella marraskuun alusta lähtien. Kokonaan en aio työntekoa lopettaa. Varmaan joku rääkkyläläinen ja liperiläinen tulee jututetuksi valtakunnallisiin lehtiin tulevien vuosien aikana. Lupasin myös olla hätäapuna Kotsarin väelle. Nyt on luvassa enemmän aikaa harrastuksille ja mummoilulle.

On kiitosten aika: kiitokset Riitalle, Tarmolle ja Kaarinalle ensimmäisistä vuosista ja tästä viimeisestä vuodesta Jarille, Jutalle, Sirpalle, Lotalle ja päätoimittajiksi lähteneille Hanna-Leenalle ja Jyrkille. Teidän ansiostanne tämä vuosi tuntui kotiinpaluulta.

Viimeisenä kiitokset erityisesti rääkkyläläisille. Yhdessä on kuljettu tämä matka välillä kompastellen ja välillä reippaasti astellen. Kiitollisin mielin jatkan kohti uusia seikkailuja.