Muistumia
Suvisoutu, tekonurmitalkoot, Leipäpäivä, Viinijärvi-ilmiö, Kihaus, Liperin vapputapahtuma, Liperin maraton, Sofian päivä ja lukemattomat muut tapahtumat vuosien varrella ovat osoittaneet, miten paljon hyvää, hauskaa ja tuloksellista saadaan aikaan hyvällä paikallisella yhteistyöllä.
Liperiläisten kuorojen ja lauluryhmien ekumeeninen yhteiskonsertti. Laulupelimannien ja Liperin Lavatanssijoiden yhteisesiintymiset. Värttinä ja muut rääkkyläläiset musiikkitaiturit. Runo- ja laulumaailman esitykset. Silkkipartion installaatiot. Koko Suomessa ainutlaatuisen mandoliiniorkesteri Sorrenton konsertit vaihtuvine solisteineen. Maakunnallisen uudenvuoden vastaanoton paikalliset koristelut, tarjoilut ja esiintyjät. Ylämyllyn automuseot, maaseutumuseo Tähkä, Sallisen ja Parviaisen kotimuseot. Ne ovat vain muutamia äkkimiten nousseita muistumia liperiläisestä ja rääkkyläläisestä kulttuurin ja eri taiteenalojen ja harrastusten osaamisesta.
Mantsisen järeät koneet, Viherkasteen laajat salaattiviljelmät, Paksuniemen juomatehtaan sammiot, Viinijärven kivilouhokset ja yhtä lailla perhe- tai yksinyrittäjien viljelmät, puutarhat, verstaat ja navetat. Ne kaikki kertovat omaa tarinaansa paikallisesta osaamisesta, yrittämisestä ja menestymisestä.
Toimittajan työssä ne ovat yhtä kiinnostavia ja mieluisia jutun aiheita kuin tarinat yksittäisten ihmisten elämästä – vauvoista vaariin.
Niistä kaikista on tämä Kotiseutu-uutisten kotiseutu muotoutunut, niiden mukana lehti elää ja hengittää, tallentaa paikallista tämän päivän historiaa. Tänään ja vielä kauan tulevaisuudessakin. Niin uskon elettyäni lehden, liperiläisten ja rääkkyläläisten kanssa lähes 43 vuotta. Moni asia arjessa on muuttunut, mutta tarve paikallisen tiedon saamiseen ja jakamiseen lehden kautta on säilynyt. Kotiseutu-uutiset käteen ottaessaan tietää, että sen koko sisältö (tv-ohjelmia lukuunottamatta!) koskee omaa, läheistä elinympäristöä ja sen ihmisiä.
Näinä vuosikymmeninä minulta on monesti kysytty, miksi tulin töihin paikallislehteen, en suuriin valtalehtiin. Vastaus on ollut itselleni aina selvä: paikallislehdessä pääsee tutustumaan elämän koko kirjoon, ei tarvitse keskittyä vain yhteen erikoisalaan kuten politiikkaan, urheiluun tai kulttuuriin. Täällä olet myös lähellä ihmisiä, osa paikallista jokapäiväistä elämää, et ulkopuolelta paikalle pyörähtävä kirjoittaja.
Toimittajan työn monipuolisuutta kuvaa mielestäni hyvin muuan aamupäivä yli 30 vuotta sitten: aamukahdeksalta nautittiin kahvia pääministeri Kalevi Sorsan kanssa Honkalammen keskuslaitoksella ja siltä oma matkani jatkui suoraan Onkisalmen sillan länsipuolelle kuvaamaan maan parhaana palkittua emakkoa.
Samoin kesäinen aamu, jolloin kesken kesägallerian avajaisjutun teon piti kiitää kirkonkylältä Liperin toiselle laidalle kuvaamaan taloja, joissa oli juuri paljastunut kolme surmatyötä.
Kun helatorstaina 1973 kaverin vanha Taunus toi minut ja koko omaisuuteni Tampereen opiskelijakämpästä Liperiin, tursusi rospuuton savivelli mutkaisella ja mäkisellä tiellä Käsämästä kirkonkylälle niin, että henkilöauton pohja jyysti vellissä. Teistä valitettiin silloin ja valitetaan tänäkin keväänä, mutta eikös se niin mene, ettei mitään parannusta tapahdu ilman kritiikkiä – siksi sitäkin on välillä syytä esittää ja sietää.
Tietoa kirjoittajasta
