Rääkkylän apteekille ensimmäinen vuosisata täyteen
Rääkkylän apteekki täytti lokakuun puolivälissä sata vuotta. Ensimmäinen apteekkari oli Yngve Zimmerman. Apteekki sijaitsi Vuorilahden tienhaarassa. Nykyisen apteekin löytää keskeltä kylää kunnantaloa vastapäätä. Apteekkarina toimii Miia Toropainen.
– Minä aloitin apteekkarina 2018 tammikuussa. Tämä on minulle ensimmäinen oma apteekki. Tulin Rääkkylään Tohmajärven apteekista, kertoo 46-vuotias proviisori Miia Toropainen.
Kiteellä asuva apteekkari tietää Ilkka Simanaisen muistiinpanojen perusteella, että ensimmäinen apteekki perustettiin Kiteen apteekin haara-apteekiksi. Vuosisadan aikana apteekkareita on ollut useita. Muutama apteekkari on viihtynyt tehtävässään yli kymmenen vuotta.
– Minä olen viihtynyt Rääkkylässä hyvin. Työntekijöitä on minun lisäkseni neljä. Pari henkilöä käy kiireapulaisena. Vilkkaimpia aikoja ovat kesä ja joulunaika, johon keskitetään ostoksia.
Toropaisen mukaan apteekkipalveluiden jatko Rääkkylässä on kiinni asiakasmäärän säilymisestä. Väestön vähentyminen ja esimerkiksi lääkäritilanne voivat vaikuttaa jossakin vaiheessa. Reseptejä kirjoittavien lääkäreiden puute voi ohjata asiakkaita niiden kuntien apteekkeihin, joissa reseptejä kirjoittavia lääkäreitäkin on.
– Lääkäritilanne on tietääkseni parantunut Rääkkylässä. Terveyskeskuksessa on säännöllisesti lääkäri läsnä viikon aikana. Ja onhan etälääkäripalveluita, Toropainen toteaa.
Särkylääkkeitä kysytään
Apteekkari Toropainen ei uskalla lähteä arvuuttelemaan sata vuotta sitten suosittua lääkettä, mutta lääkkeitä valmistettiin aikoinaan paljon enemmän paikan päällä itse. Nyt lääkkeet tulevat lähes sataprosenttisesti valmistajilta.
– Suosituimpia lääkkeitä ovat särkylääkkeet. En osaa kyllä sanoa tuotetta, jota ostettaisiin todella vähän. Apteekissa myytävät tuotteet vaihtuvat koko ajan esimerkiksi vanhentumisen takia, Toropainen selvittää.
Rääkkylän apteekissa suosituimpia asioimisaikoja ovat aamupäivät ja viikonpäivistä tiistai sekä torstai. Asiakkaissa painottuvat ikäihmiset jo kunnan asukkaiden ikärakenteen muuttumisen vuoksi.
Apteekkien toimintakokonaisuuden selvitystyö on parhaillaan menossa eduskunnassa. Eri maissa on erilaisia käytäntöjä. Apteekkari Toropainen pelkää, että esimerkiksi toiminnan vapauttaminen voi johtaa pienten paikkakuntien apteekkien lakkauttamisiin ja lääkkeiden hintakorotuksiin.
– Jos muutoksia tulee, niin toivon, että ne ovat hyvin valmisteltuja ja perusteltuja.