Koulussa ei ollut kuivaa
Rapiat 25 vuotta sitten Kotsarin vuoden 1999 toukokuun uutisoinneissa kuivuutta oli hieman väärässä paikassa, tai kosteutta.
”Harvoin on teertä syytelty kulopalosta, mutta Tutjussa niin saatettiin tehdä tiistaiaamuna. Siellä paloi puolitoista hehtaaria peltoa, ja sytyttäjä löytyi menehtyneenä paikan päältä – teeri. Lintu oli lentänyt sähkölinjoihin lähellä muuntajaa ja kuollut sähköiskuun saman tien. Se oli syttynyt palamaan, pudonnut pellolle ja sytyttänyt kuivan heinän. Pelastuspäällikkö Matti Karukannas kiittelee palon havaitsijoita ja apuun rientäneitä kyläläisiä. He rajasivat palon nopeasti ja estivät sen leviämisen läheiseen metsään. Palohetkellä tuuli oli varsin voimakas.”
Viinijärven koulumaailmassa kuivista olosuhteista olisi oltu tyytyväisiä, sillä koulun rakenteisiin oli päässyt muodostumaan vääränlaista kasvustoa.
”Kunnan teettämä kuntotutkimus Viinijärven ala-asteesta antaa rakennuksesta melko lohduttoman kuvan. Tutkimuksessa mukana oleva lukuisat valokuvat kertovat karua kieltään homevaurioista ja vääristä rakenneratkaisuista, jotka ovat syntyneet vuosikymmenien aikana. Talolääkäreiden tekemässä tutkimuksessa on myös markkamääräinen arvio rakennusteknisistä korjauksista, joilla kosteusvaurioista päästään eroon. Laskemassa päädytään 1.559.552 markkaan.”