Vuosikoosteessa ilo löytyi uudesta kaupasta
Vuoden 1997 Kotiseutu-uutisten toisessa numerossa luotiin katsaus edellisvuoteen ja niputettiin Liperin sekä Rääkkylän mieliinpainuneita tapahtumia.
”Vuosi 1996 tallentuu niin Liperin kuin Rääkkylänkin historiaan kunnanjohtajan vaihtovuotena. Alkuvuodesta kunnanjohtaja Pekka Itkonen sai eläkepäätöksen ja toukokuun lopulla hänen seuraajakseen valittiin 23 ehdokkaasta Paavo Tyrväinen Sonkajärveltä. Rääkkylässä myönnettiin kunnan ensimmäiselle johtajalle Ilkka Simanaiselle ero helmikuussa, mutta alkavaksi vasta vuoden lopulla. Uudeksi kunnanjohtajaksi valittiin syyskuun alussa Ilpo Jorasmaa Uukuniemeltä.”
”Vuoteen 1996 mahtui Liperissä ja Rääkkylässä runsaasti sekä ilon että murheen aiheita. Etenkin Liperi menetti tukun toimistoja ja virastoja sekä yhden suurimmista työllistäjistä, Ylämyllyn varuskunnan. Liperin plussaksi on laskettava Alkon ovien avaaminen kirkonkylällä 13. helmikuuta. Pullokaupan saaminen paikkakunnalle on pysäyttänyt monta lisäasiakasta kylän kauppoihin.”
”1.12. muuttui Liperin nimismiespiiri ja nimismies historiaksi uuden kihlakuntajaon astuttua voimaan. Liperiin jäi vielä nimismiehen kanslian rippeistä kahden hengen palvelutoimisto ja töiden aloituspaikka kuudelle poliisille.”
”Rääkkylä puolestaan onnistui saamaan tyhjäksi käyneen kunnanviraston täytöksi 2,5-vuotisen kansanmusiikin ammattikoulutuksen, jossa musisoi vajaat kymmenkunta nuorta. Elokuussa kunnassa poikkesi vierailulla opetusministeri Olli-Pekka Heinonen.”