Piikki flunssaan, pappila kanteleille
Vuonna 1994 lokakuun 10. päivän Kotsarissa uutisoitiin muun muassa siitä kuinka hyvin flunssapiikki kelpasi liperiläisille.
”Influenssarokotusten suosio alkaa jo vakiintua Liperissä, sillä rokotuksessa käy vuosittain runsaat 400 kuntalaista. Yleisten rokotuspäivien aikana piikillä piipahti kaikkiaan 430 flunssaa pelkäävää.
Suurin osa rokotusten hakijoista oli vanhempaa väkeä, mutta joukossa oli myös nuorempia. Piikin saa noin 50 markalla, eikä sen lisäksi tarvitse maksaa terveyskeskusmaksua.”
Rääkkylässä puolestaan vanhan pappilan tulevaisuus oli hauen leukaluissa.
”Rääkkylän kunta myy vanhan nuorisotalon liperiläiselle kanteleentekijä Hannu Koistiselle ja hänen opettaja-vaimolleen. Kauppahinta on 130 000 markkaa. Koistinen saneeraa kiinteistön sekä asuin- että yrityskäyttöön.
– Kanteleenteko sopii kansanmusiikkipitäjään, iloitsee kunnanjohtaja Ilkka Simanainen.
Alun alkaen kunnan tarkoituksena oli entisöidä kiinteistö ulkoa päin alkuperäiseen asuunsa. Siihen oli luvassa jo rahoitustakin. Kulttuurihistoriallinen kunnostus jää nyt uuden omistajan tehtäväksi. Hän on sen suusanallisesti luvannutkin.
Paitsi pappilana rakennus on toiminut oppikouluna, kurssikeskuksena, ravintolana, nuorisotalona, kunnanvaltuuston kokoontumispaikkana, käräjien pitopaikkana ja nyt viimeksi työtupana. Joku vuosi sitten palanut vanha navetta oli muun muassa sipulivarastona.”