Kylmiä öitä ja keksintöjä
Kaksikymmentä vuotta sitten innovaatiot olivat Liperissä ja Rääkkylässä pinnalla kuten tänäkin vuonna, myös kylmät ilmat mietityttivät vuonna 2003 Kotiseutu-uutisten sivuilla.
”Pertsa-pesuri toi kehittäjälleen 5 000 euron palkinnon. Viime syksynä patentin Pertsa-Pesurilleen saanut Hakulinen voitti ideakilpailun muovi- ja metallisarjassa 5 000 euron tuotekehityspalvelupaketin. Pesuri soveltuu viljelijöiden, pakkaamoiden ja keskusliikkeiden käyttöön.
Tämän vuotiset kunniamaininnat menivät niin ikään Liperin Ahonkylään ja Rääkkylään. Liperiläinen Hannu Tukiainen on kehittänyt helikopteriin liitettävän sähkölinjojen raivauslaitteen. Rääkkyläläisen Rantron Oy:n yrittäjä Raino Ahokas on puolestaan patentoinut steriilipakkausten suljentasaumojen testauslaitteen.”
Tänäkin vuonna kesä on tuloillaan välillä yöpakkasten kautta.
”– Täpärällä oli, mutta nyt ollaan jo voiton puolella, arvioi kylmien öiden vaikutusta mustikoiden kukintaan tutkija Kauko Salo Metsäntutkimuslaitokselta.
Salon mukaan halla on saattanut vaurioittaa mustikan kukintaa hyvin alavilla paikoilla tai syvänteissä, mutta pääosin voidaan tilanteeseen olla tyytyväisiä.
– Esimerkiksi kuusimetsissä kukinta näyttää olevan hyvällä mallilla. ”
Iloa aiheutti osallaan myös kunnan uudet kotisivut.
”Liperin kunta julkisti kesän alkajaisiksi uudet kotisivunsa internetissä. Sivuilta löytyy kattava tietopaketti kunnan hallinnosta, erilaisista palveluista, tapahtumista ja matkailuasioista.”