Osa viljelee haukia, osa marjoja
Vuonna 1977 toukokuuta taiteltiin kesää kohti Kotiseutu-uutisten sivuilla muun muassa jutuilla hauen viljelystä ja vaatteita etsien.
”Siikasalmen maatalousoppilaitoksella pidettiin hauenviljelykurssi. Kurssille osallistui 22 henkilöä yhdestätoista eri kalastuskunnasta Liperistä. Kustannuksista vastasi ammattikasvatushallitus. Ensimmäisenä kurssipäivänä keskityttiin teoriapuoleen: kurssilaisille kerrottiin hauen viljelystä sekä mädin talteenottamisesta.
Perjantaina opeteltiin hauenhaudutuslaatikoiden tekemistä. Kurssilla todettiin, että hauen viljely kannattaa Liperissä. Suunnitteilla onkin, että Heposelän kalastushoitoyhtymä hankkii nykyistä isomman kenttähautomon.”
Liperissä valmistauduttiin myös tulevaan kesäteatterikauteen ja haeskeltiin toukokuun lopulla näytelmää varten vanhoja vaatteita.
”Liperin kesäteatterissa tarvitaan 1910-luvun näytelmään sopivia vanhoja vaatteita ja jalkineita. Näytelmässä tarvitaan niin miesten, naisten kuin lastenkin vaatteita ja kenkiä, joten kaikenlaista materiaalia kaivataan.”
Rääkkylässä puolestaan kurssiteltiin puutarhanhoitoa, samalla käsiteltiin myös tieasioita.
”Keski-Karjalan kansalaisopisto järjesti Niemisen urheilutalolla puutarhanhoidon kurssin. Kurssin opettajan Sinikka Piiroisen huomion mukaan kiinnostavimmat aiheet olivat muovihuonevihannesten sekä marjojen viljely.
Varsinkin maalaistalon pihateiden suunta tahtoo mukailla sitä, mistä isännät traktorilla ajavat. Suunnittelijoiden mukaan tasaiselle tontille on kauneimman näköinen suora tie.”