Vaatteilla tai ilman
Vuoden 1976 helmikuulta Kotiseutu-uutisten arkistoista kaivautui juttuja liittyen tapahtumiin.
Rääkkylässä kokeiltiin erilaisia keinoja yleisön houkuttelemiseksi tapahtumiin, joita voi hyödyntää tarvittaessa nykyäänkin. Houkuttimena toimivat olennaisesti naiset ja vaatteet.
”Autoliitto ry:n Kiteen osaston, johon kuuluvat Kiteen, Kesälahden ja Rääkkylän kunnat, naistoimikunta järjesti lauantai-iltana Rustokorvassa Marimekkojen esittelyn. Mannekiinit eivät olleet ammattilaisia, vaan aivan tavallisia Eiloja, Maijoja ja Sirpoja.
Tilaisuuden avauksena Kiteen osaston varapuheenjohtaja Timo Lappalainen vastasi kysymykseen miksi Autoliitto on mennyt ’mekkolinjalle’. Suora vastaus tähän oli: yleisön kosiskelu eli haluttiin tilaisuuteen mahdollisimman paljon yleisöä kuulemaan liiton toiminnasta.”
Toisessa Rääkkylän tapahtumassa vetonaulana toimi ehkä enemmänkin mekon riisuminen.
”Helsingin Seudun Rääkkyläläiset ry järjestää laskiaisriehan Rääkkylässä. Laskiaisen juhliminen aloitetaan illallistanssiaisilla ravintola Rustokorvassa. Mukana on myös strip tease -tähti Camilla.”
Liperissä sen sijaan laskiaiseksi oli suunniteltu hieman siveellisempää ohjelmaa, kun Liperin kunnan työntekijät järjestivät teatteriretken Joensuuhun katsomaan näytelmää Kuparsaaren Antista. Liperin Osuusliikkeen Oma-Avun E-Kilta järjesti puolestaan laskiaisajelun Ampumamajalle. Majalla oli tarjolla muun muassa pulkkakyytiä koiravaljakoilla sekä tanssia sisätiloissa mehun ja kahvin voimalla.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.