Ulkoiluystävistä haetaan rohkaisua liikkumiseen
Liperissä ryhdytään kouluttamaan ensi syksynä vertaisohjaajia ja ulkoiluystäviä, joiden avulla on tarkoitus rohkaista ikäihmisiä liikkumaan.
Koulutus on osa kolmivuotista Ikiliikkujat-hanketta, jonka taustalla on valtakunnallinen Ikiliikkuja-ohjelma.
– Hankkeen tarkempi suunnittelu ja toiminnot käynnistyvät vasta syksyllä. Kouluttaudun itse tämän kevään aikana, jotta voin sitten kouluttaa vertaisohjaajia ja ulkoiluystäviä, kertoo Liperin kunnan terveysliikunnanohjaaja Mira Kostamo.
Tavoitteena on saada yli 65-vuotiaat liperiläiset liikkumaan nykyistä enemmän. Koulutuksen ja hankkeen myötä pyritään kehittämään yhteistyötä kyläyhdistysten kanssa ja löytää vertaisliikuttajia kyläyhdistyksistä.
Hankkeen aikana järjestetään luontoliikuntatapahtumia ensi syksystä alkaen. Hankkeen niin sanottu starttitapahtuma järjestetään 6. toukokuuta Ylämyllyllä Sompalammella.