Rääkkylän äänestäjät ahkerina – Kunnan äänioikeutettujen määrä vähentynyt huomattavasti
Edellisessä presidentinvaalissa vuonna 2018 Rääkkylän ennakkoäänestysprosentti oli lopulta 47,8, joka oli vaalipiirin korkein. Parhaillaan käynnissä olevassa vaalissa perjantaina puolenpäivän tietämillä Rääkkylän äänestysvilkkaus oli vajaan kolmen äänestyspäivän jälkeen vaalipiirin korkein 18,9 prosentilla. Vaalipiirin äänestysprosentti oli 13,9.
Rääkkylän äänioikeutettujen määrä on vuoden 2018 presidentinvaalista vähentynyt reilulla 200 henkilöllä. Kuusi vuotta sitten kunnassa oli oikeutettuja äänestämään presidenttiä 1923 henkilöä, kun tänä vuonna heitä on 1691. Kuudessa vuodessa äänioikeutettujen määrä on romahtanut yli 12 prosentilla. Liperissä äänioikeutettujen määrä on vähentynyt maltillisemmin 97 henkilöllä. Myös Liperin äänestysaktiivisuus oli perjantaina päivällä vaalipiirin kärkipäätä 15,6 prosentilla.