Reittu kuvittanut partiokalenterin
Tänä vuonna ensimmäistä adventtia vietetään harvinaisemmin joulukuun puolella. Kun ensimmäiset kynttilät sytytetään, avataan partiolaisten adventtikalenterista jo kolmas luukku kalenterin päivämäärän mukaisesti.
Tänä vuonna partiokalentereiden piirtäjänä on jo viime vuodelta tuttu Liperissä satujaan synnyttänyt, sittemmin pois muuttanut Ninka Reittu. Lastenkirjailija tunnetaan muun muassa Messi ja Mysteeri sekä Pulla Vehänen -teosten kuvituksista.
Tämän vuoden joulutarina ”Leppäkerttu, joka halusi nähdä joulun” kertoo pienestä Leppäkerttu Keijosta, joka päättää talvihorroksen sijaan nähdä joulun omin silmin. Jatkotarinasta ilmestyy uusi osa aina jokaisena adventtisunnuntaina.
Adventtikalentereita myydään vuosittain 300 000 kappaletta. Partiolaiset toivat kalenteriperinteen Suomeen vuonna 1947.
Varainhankinnan ohella adventtikalenterien myynti on osa partion kasvatustoimintaa, kun lapset pääsevät harjoittelemaan myyntityötä.
– Liperin Kokkoveikoilla on myynnissä 500 partiokalenteria ja niitä voi myydä ensi tiistaihin saakka, partiolippukunnasta kerrotaan.
Kokkoveikot ohjaavat tienaamansa eurot ensi kesänä järjestettävään Urho Kekkosen kansallispuiston vaellukseen sekä arkisemmin ryhmien toimintaa.
Paikallisilta partiolaisilta kalenterin voi ostaa esimerkiksi tapahtumissa. Perinneostoksen voi tehdä myös Kotiseutu-uutisten toimituksessa.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.