Lapsiparlamentilta haaste aikuisille
Maanantaina vietetyn lapsen oikeuksien päivän kunniaksi Liperin lapsiparlamentin suuristunto kokoontui historian ensimmäisen kerran yhteen. Kaikilta kunnan kouluilta oli saapunut Penttilä-saliin edustajat puhumaan lasten asioista.
Tilaisuuden avauspuheenvuoron pitänyt kunnanjohtaja Hannele Mikkanen kertoi, että Liperissä lautakunnissa on nuorisoedustajat.
– Ja ilokseni he myös pitävät puheenvuoroja kokouksissa.
Liperin koulun kuudesluokkalainen Eetu Martikainen sai olla kokouksen puheenjohtajana avustajanaan nuorityöntekijä Miia Nivala. Kaikki saivat esitellä omat koulunsa ja kertoa parhaita puolia opinahjostaan. Monet nostivat esille kaverit, hyvät opet ja välituntipelit. Väistötiloissa koulua käyvät viinijärveläiset kehuivat oppimisympäristöään ja Honkalammen koululaiset viestivät runsaan aikuisten määrän hyvänä asiana.
Työrauhaa timanteilla
Ylämyllyn koulun apulaisrehtori Pirjo Pasanen esitteli osallistujille viime kevään kouluterveyskyselyn tuloksia eli liperiläisten 4. ja 5. luokan oppilaiden tuntemuksia koulusta, kotoa ja vapaa-ajalta.
Tulosten esittelyn jälkeen oppilaat pääsivät pohtimaan ryhmissä, mitkä asiat kyselyn tuloksissa huolestuttaa ja voisiko asioille tehdä jotain. Salokylän kuudesluokkalainen Neea Saukkonen nosti esille koulukiusaamisen.
– Aikuiselle voisi kertoa, jos näkee kiusaamista.
Myös oppituntien häiritsemiseen liittyen toimintamalli oli salokyläläisten mielestä sama:
– Opea voi pyytää puuttumaan siihen.
– Meidän luokassa kerätään hiljaisuudesta timantteja, ja 25 timantilla oppilaat saavat toivetunnin, Salokylän koulun opettaja Vera Väänänen kertoi.
Muiden koulujen ideariihissä mieltä jäivät askarruttamaan niin aamupalan syömättömyys kuin yksinäisyyskin. Testattuina malleina vinkattiin musiikillisista kaverivälitunneista ja aamun välipalavälitunneista.
Kun kännykkä ahmaisee monelta lapselta ja nuorelta aikaa, jäävät unet vähiin. Ratkaisuja ongelmaan nuorilta itseltäkin kyllä löytyy.
– Pitäis mennä ajoissa nukkumaan. Ei katsottaisi puhelinta pari tuntia ennen nukkumaanmenoa. Syötäisiin silloin iltapalaa, luettaisiin tai piirrettäisiin, nousi nuorilta ideoita.
Kysy lapselta, miten menee
Kyselyssä noin 60 prosenttia liperiläisistä 4. ja 5. luokan oppilaista vastasi, että heillä on mahdollisuus keskustella aikuisen kanssa mieltä painavista asioista. Kahdella viidestä lapsesta läheistä aikuista kotona, koulussa tai vapaa-ajalla ei siis ole.
Kokouksessa lapset nostivat esille kaipuun opettajista, joille voisi kertoa helpommin koulukiusaamisesta. Nimettömästi kertominen voisi olla helpompaa.
– Meillä on huolien ja murteiden postilaatikko, yhdestä opinahjosta vinkattiin muille.
Miia Nivala kyseli nuorilta, onko kotona aikaa jutella päivän kuulumisista esimerkiksi yhteisen ruokailun äärellä.
– Jospa haastamme vanhemmat kysymään teiltä lapsilta useammin kuulumisia, Miia Nivala kysyi saaden lapsiparlamentilta nyökkäykset.
Äänestyksen jälkeen vanhemmille kohdistetun kuulumisten kysymishaasteen nimeksi valittiin ”Miten menee?”.
Myös toinen äänestys kokouksessa järjestettiin, kun päättäjät saivat linjata kevään 2024 koululaiskonsertin esiintyjän. Äänestyksessä kaksi eniten ääniä saanutta artistia olivat Back 2 The Future ja Tom Lindell, joista toivottavasti jompi kumpi saadaan vieraaksi Liperiin.
Teemaviikko täynnä tempauksia
Kun Liperin koulun pihalla nostettiin maanantaina lippu salkoon, muistutti koulunjohtaja Sanna Rissanen, että viikko alkaa hampurilaislounaalla ja tällä viikolla ei tule läksyjä.
Nuoria kuullaan Ylämyllyn nuorisotalolla tiistaina, kun siellä järjestetään K3-miitti nuorten paikan sijaintiin liittyen.
Kirkonkylällä Kirkkolahden palvelurakennuksella nuoret pääsevät avantouimaan ja joogaamaan keskiviikkona. Perjantaina Viinijärven ja Ylämyllyn nuorisotaloilla järjestetään omat hyvinvointi-illat.
Salokylän torstaisessa kyläillassa kerrotaan kuulumisia koulujen arjesta ja pohditaan, miten kylä voisi yhdessä tukea kasvupolkua.
Lisäksi viikon mittaan on erilaisia teemanuokkareita sekä koulun nuorisotyön tempauksia, seminaareja ja teemakokouksia.