Järvien pinnat jäätyvät korkealle

Viinijärven vedenkorkeus on tällä hetkellä 30 senttiä tavanomaista keskiarvoa korkeammalla. Vaivion mittauspisteellä ajankohdan ennätyslukuja ei kuitenkaan vielä ylitetä; siihen on matkaa 17 sentin verran.

Korkeimmillaan eli muutaman sentin nykyhetkeä ylempänä Viinijärven vedenpinta oli reilu viikko sitten. Tuolloin aallot osuivat lähes samoille korkeuksille kuin yleensä toukokuussa.

Myös Orivedellä ja Pyhäselällä vettä piisaa yli äyräiden. Arvinsalmen mittatikku kertoo, että ensimmäiset jääriitteet syntyivät rannoille vedenpinnan ollessa korkeammalla kuin kertaakaan aiemmin tänä vuonna. Samalla ollaan 49 senttiä ajankohdan keskiarvoa ylempänä, mutta vielä ei olla lähelläkään ennätyslukemia.

Useat maakunnan vesistöt ovat korkeammalla kuin koskaan historiansa aikana. Ely-keskus muistuttaa, että vedenpinnan jäätyessä korkealle laiturivahinkojen riski kasvaa. Myös liian alas jätetty vene tuhoutuu helposti jäiden seurauksena.

Syynä tilanteelle ovat syksyn runsaat sateet. Ennusteiden mukaan laskua vedenpintoihin on tulevien kuukausien aikana luvassa.

Vastaa