Kesä päättyy juhlien
Elokuun illat käyvät vähiin ja siten monilla rannoilla vietetäänkin tulevana lauantaina mökkeily- ja veneilykauden päätösjuhlaa, venetsialaisia.
Kynttilöitä, roihuja ja muita tulia sytytellään niin vapaa-ajanasunnoille kuin rantaravintoloiden vesirajaan.
Saariston Puodilla kesäkauden päätöstä juhlitaan musiikin ja ilotulituksen voimin, kun esiintymässä on Juliana & Dancing Monkeys.
Saariston Puodilta kerrotaan, että sunnuntaina päättyvä kausi on ollut aiempaa vilkkaampi. Pitsauunien tuplaaminen neljään kannatti, sillä paikan tunnetuimman artikkelin menekki kasvoi.
Liperin kirkonkylällä Rantamakasiinin venetsialaisten sävelistä vastaan Katarina & Her Poor Fellas. Paikka on auki vielä syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna, jolloin vietetään perinteisiä tankin tyhjentäjäisiä.
Tänä vuonna tuohon viikonloppuun sisältynee myös yrittäjän jäähyväiset, sillä Pekka Ruskeakorpi on myymässä paikkaa. Keskusteluja kiinnostuneiden kanssa on käyty, mutta kauppoja ei ole vielä tehty.
– Kyllä päätös lopettamisesta pitää joka tapauksessa. 3. syyskuuta on viimeinen päivä meille.
Rantamakasiinin kesäkaudessa näkyivät säiden vaihtelut. Kauniissa miljöössä oleva terassi tyhjenee sateella.
Paksuniemen satamaravintolan lauantaihin kuuluu Sauli Pietarisen tulishow sekä musiikkia senioreiden tangovoittajan Tiina Helinän tahtiin. Sunnuntaina luvassa on kauden päättävä soppatarjoilu.
Paksuniemen yrittäjät Tomi Helanne ja Jouni Honkanen olisivat luopuneet paikasta jo viime vuonna jos hyvä ostaja olisi löytynyt. Nyt uutta paikan huolehtijaa etsitään yrityspörssistä, jossa haku on auki elokuun loppuun.
– Meillä on vielä kolmen vuoden vuokrasopimus. Olisi kuitenkin aika ojentaa viestikapula, mutta emme jätä tätä tuuliajolle, he lupaavat.