Palvelurakennusta ei hyödynnetä
Liperin Kirkkolahden palvelurakennuksen vuokraustoimintaa ei ole vielä saatu kunnolla käyntiin. Heinäkuussa valmistuneen rakennuksen vuokrahinnastoa käsiteltiin tiistain elinympäristölautakunnassa, mutta se palautettiin jatkovalmisteluun.
Hinnastoluonnoksesta ei esimerkiksi käynyt ilmi, peritäänkö erityisesti matkailijoille tarkoitettu saunan ja pyykinpesun mahdollistava karavaanarimaksu per henkilö vai per seurue. Hinnastossa ei myöskään kerrottu, koskevatko monitoimitilan tai saunarakennuksen samat hinnat myös yhdistyksiä. Kirkkolahdella ovat tuttuun tapaan saunoneet esimerkiksi Liperin Pulikoijien avantouimarit.
Esimerkiksi koko rakennuksen vuokra olisi teknisen johtajan esityksen mukaan 150 euroa vuorokaudessa.
Moni on ihmetellyt loppukesän aikana, miten tiloja vuokrataan.
Toiveissa kunnalla oli, että vuokrauksesta olisi vastannut yritys.