Toivaset pakenevat kesäksi mökille
Erkki ja Lea Toivanen majailevat tämänkin kesän mökillään Liperinsalossa. Talvet Toivaset viettävät kotonaan Ylämyllyllä, mutta lähtevät vilskettä ja meteliä karkuun joka kesä. Tätä pariskunta on tehnyt jo reilun parinkymmenen vuoden ajan. Hirsirakennus on Mökkivuokraus Mika Monosen vuokramökki. Mukavuuksiin lukeutuvat sähköt, puulämmitteinen sauna, erillinen grillaustaso, laituri ja ulkovessa. Tiskaus- ja pesuvesi tulee kaivosta, mutta juomaveden Toivaset hakevat kaupasta.
– Sauna lämmitetään usein aamuisin, koska lämpö ehtii päivän aikana haihtua mökistä pois. Muuten siellä ei kestäisi nukkua, Erkki Toivanen mainitsee.
Mökillä on riittänyt tekemistä vuosien saatossa. Erkki Toivanen on itse laajentanut mökin terassia reilun metrin verran aiempaa kauemmas seinästä sekä rakentanut erillisen grillaustason ja remontoinut mökin laituria.
– Laituri on rakennettu kolmeen kertaan. Ensimmäinen oli jo sen verran vanha ja lahonnut, että se piti uusia. Toisen rikkoi myrsky, ja korjatessa laituria laajensin sitä samalla. Nyt se on kestänyt jo vuosia, kertoo Erkki Toivanen.
Toivaset ovat kunnostustöiden lisäksi raivanneet näköesteenä olleita puita ja tiheäkasvuisia puskia pois. Nyt heillä on mökiltä esteetön näkymä Ukonselälle.
Kesäsuunnitelmia Toivasilla ei suuremmin ole, mutta mökillä riittää touhuttavaa.
– Minitomaatteja kasvatetaan ja polttopuupino pitää saada valmiiksi. Kuopiossa saatetaan käydä yksi pieni kaupunkireissu tekemässä, Lea Toivanen kuvailee.
Mökin ympäristössä liikkuu eläimiä
Mato-ongella ja uistelemassa käyminen ovat Toivasten mieluisimpia kesätekemisiä. Mökin rannalta löytyy vene, ja pariskunta on monesti käynyt narraamassa kaloja pitkin Ukonselkää. Kalannarrauksilla on tullut kohdattua kalojen lisäksi muitakin elukoita.
– Tuossa mökin lähellä olevilla kivillä asustelee paljon lokkeja ja ne meinaavat aina hyökkiä päälle, naurahtaa Lea Toivanen.
– Yhdellä kalareissulla tuli huomattua norppa ihan mökin lähisaarten tuntumassa loikoilemassa, Erkki Toivanen lisää.
Mökin ympäristössäkin on vuosien aikana häärännyt monenlaisia eläimiä. Toivaset ovat huomanneet piha-alueella pyörineen muun muassa peuroja, hirviä ja supikoiria.
– Kerran sienestysreissulla lähimetsässä huomattiin karhun jätöksiä, Erkki Toivanen mainitsee.
Toivasia riepotteli 2000-luvun alussa hiiriongelma. Mökiltä löytyi useasti hiiren jätöksiä, ja nelijalkaisten kipittäminen rapisi rakenteissa. Tämän ratkaistakseen Toivaset hankkivat ensimmäisen kissansa, ja parin vuoden kuluttua hiiristä ei ollut tietoakaan.
– Ihan naapuristakin tultiin kiittämään, kun heidänkin mökistä olivat hiiret kadonneet, Erkki Toivanen kertoo.
Toivasten pariskuntaa viehättää mökissään eniten sen sijainnin tuoma rauhallisuus. Myös oma vapaus kuljeskella ympäriinsä ja touhuta askareiden parissa oman tunnon mukaan ovat Toivasten mieleen. Mökille lähdetäänkin usein jopa pariskunnan 7-vuotiaan kissan käskiessä.
– Kissan mielialasta huomaa, kun se haluaa lähteä mökille. Perillä aistii, miten katti nauttii, naurahtavat Lea ja Erkki Toivanen.